sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Tallinna 5. viikko

Hei! 

Viides viikko on lopuillaan! 

Tämä oli myös Gisellen ensi-iltaviikko! 

En olekaan kertonut minkälainen baletti Giselle on, tässä hieman siitä! 

Giselle on romanttisen tyylisuunnan baletti ja se esitettiin ensimmäisen kerran Pariisissa vuonna 1841. Alkuperäisen koreografian ovat tehneet Jean Coralli ja Jules Perrot, ja säveltäjäna toimi Adolphe Adam. 

Baletissa on kaksi näytöstä; ensimmäinen tapahtuu keskiaikaisessa kylässä Reininmaalla sadonkorjuuaikaan. Nuori talonpoikaisneito Giselle rakastuu "Loysiin",  joka todellisuudessa on Silesian herttua Albrecht ja kihloissa toisen naisen kanssa. Näytöksen lopussa dramaattisen tanssin uuvuttamana sydämensä särkenyt Giselle heittää henkensä. 

Toisessa näytöksessä (jota kutsutaan myös valkoiseksi näytökseksi) lavalle saapuvat "wilit", nuorten sydänsuruihin menehtyneiden neitojen henget, jotka tanssittavat kohtaamansa miehet kuoliaaksi. Kuningatar Martha johdolla wilit hyökkäävät Albrechtin kimppuun, mutta Giselle onnistuu pelastamaan rakkaansa. 

Libreton kirjoittaneet Théophile Gautier ja Jules-Henri Vernoy de Saint-Georges ovat saaneet inspiraationsa wileihin mm. Victor Hugon runosta "Fantomês". 


Keskiviikkona päästiin katsomaan pukuharjoitusta. Tämä oli vielä sellainen harjoitus, missä tehtiin paljon keskeytyksiä. Koreografi Mary Skeaping antoi neuvoja tanssijoille ja kapellimestari Vello Pähn soittajilleen, välillä he kommunikoivat keskenään. Ennen harjoituksen alkua orkesteri huusi "Eläköön, eläköön, eläköön" ja tömisteli jalkojaan. 

Torstaina olikin kenraaliharjoituksen vuoro. Kaikki lavastamosta ja puvustamosta olivat katsomassa. Me istuimme yläkatsomossa, josta näki myös orkesterimonttuun. Toisen näytöksen aluksi lavalla oli runsaasti savua, joka tietenkin leijaili suoraan soittajien päälle, jotka hieman naureskellen sitä huitoivat pois. Minun silmääni kaikki meni hienosti ja tanssijat olivat upeita! Kenraalin jälkeen talossa jo pitkään työskennelleetkin ihmettelivät kuinka jotkin tanssijoiden liikkeet ovat mahdollisia! 

Kenraalin jälkeen osa sivukankaista nostettiin ylös ja rispaantuneet kohdat siistittiin, leikattiin ja liimattiin. 

Perjantaina, eli ensi-iltapäivänä, oli pieni juhla puvustamon ja lavastamon väelle. Baletin taiteellinen johtaja Thomas Edur piti pienen puheen, samoin lavastaja Alex Lowde. Kristel oli myös tehnyt kaikille meille lavastuksessa mukana olleille kuvat meistä työn tiimellyksessä! 

Kiva viikko siis takana, ja yksi vielä edessäpäin! 

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia töitä ja kokemuksia taas! Tuntuu, että olet solahtunut sinne joukkoon tosi hyvin. ☺👌

    VastaaPoista

Parma, Italia

Toinen kuukausi Italiassa meni entistä nopeammin, opin taas paljon uutta, kun menyytä vaihdettiin ja tuli monia uusia annoksia. Alkuun oli h...