keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Skive All inclusive/ pääsiäisloma

Terveiset täältä Jyllannista, Tanskan pitkä "pakkoloma" on vietetty ja IT-sedät saivat nettini taas toimimaan pitkän loman jälkeen. Pakkoloma tarkoittaa sitä, että täältä Skiven asuntolasta oli lähdettävä pois  7. - 17.4.17 väliseksi ajaksi. Tämä oli minulla toki tiedossa jo ennen Tanskaa tuloa, joten olin varannut itselleni hyvin kultturipitoisen reissun Aalborgiin ja Aarhusiin.

Pääsin opiskelutoverini Tinen kyydillä Aalborgiin ja sain samalla hyviä vinkkejä kaupunkia varten.
Aalborgin majoittumiseni oli Limfjorden-joen Norresundby- puolella ja sieltä oli kävelymatkaa keskustaan ainoastaan kymmenisen minuuttia.

Keskityin kaupungissa taiteisiin, arkkitehtuuriin sekä sisustustrendeihin. Kunsthal Nord taidehalli oli tehty valtavaan vanhaan tehdashalliin. Lasia, tiiltä, betonia. Kävin katsomassa siellä eri installaatioita. Talossa oli myös kirjamessut, mutta tällä kertaa ymmärrettävästi jätin ne väliin..Modernin taiteen museossa Kunstenissa tuli sen sijaan vietettyä lähes kolme tuntia. Käsittämättömän hieno kokoelma! Ja hännän huippuna laaja vaihtuva näyttely Alvar Aallon tuotannosta  huonekaluineen, pienoismalleineen, valokuvatauluin. Lisäksi 1939 valmistunut Suomi-filmi pyöri non-stoppina suomalaisten elämästä, työnteosta, harrastuksista sekä elinkeinoista. Lisäksi 30-40 valaisimen valaisinosasto, jossa vanhat Aalto-valaisimet paloivat mustassa huoneessa. Kaikkein odottamattomin oli kuitenkin näyttelyn loppupäässä, nimittäin rekonstruktio Paimion tuberkuloosisairaalan potilashuoneesta. Sinne oli siis rakennettu alkuperäinen Aallon suunnittelema ja sisustama potilashuone. Eikä tässä vielä kaikki, taidehalliin oli vasta avattu Aalto Café. Sanomattakin selvää, kenen suunnittelemat huonekalut ja valaisimet siellä oli!

Aalborgissa koin huippuhetkiä myös arkkitehtuurin parissa. Kävin ihastelemassa pitkään muutaman vuoden vanhaa Musikkens Husia eli musiikkitaloa. Samalla Limfjordenin rannalla oli myös arkkitehti Jörn Utzonin Utzonin Center. Hän suunnitteli aikanaan Sydneyn oopperatalon. Siihenkin tarinaan liittyy hyvin mielenkiintoinen yhteys Suomeen ja Eero Saariseen. Sattumoisin Utzonin Centerinnpäiväni oli yhdeksäs huhtikuuta, 99 vuotta arkkitehdin syntymästä. Ensi vuonna Utzonin Centerissä vietetään juhlavuotta ja myös Sydneyn ooppera on tulossa vierailulle. Kuulostaa siltä, että kaupunkiin joutuu vielä palaamaan...

Ulkoiluhousuista ja Halti-maastokengistä huolimatta uskaltauduin myös Aalborgin valaisin- ja sisustusliikkeisiin sekä paikallisen Stockmann-tavaratalon Sallingin sisustusosastolle.  Sisustuskompleksi Kaleidoskopessa treffasin Tinen ja tapasin myös hänen miehensä ja poikansa. Sisustustrendeissä tuntuu täälläkin olevan kovasti kupari, kuparinväriset lamput ja koriste-esineet, oikeat taljat, käsinkudotut räsymatot ja -tyynyt, keramiikka käyttöastioissa sekä puu ja villa. HAY, Muuto, Luis Poulsen, Artemide. Poulsenin valaisimia käytetään täällä tosi paljon ravintoloissa sekä julkisissa tiloissa. Artichoke-valaisin näyttää ihan hyvältä myös LED-versiona!

Neljä päivää vierähti Aalborgissa, jonka jälkeen matkustin junalla kuudeksi päiväksi Keski-Jyllantiin Aarhusiin. Aarhus on Tanskan toiseksi suurin kaupunki. Aarhusissa sama setti: arkkitehtuuria uudisrakennusalue Aarhus Ö, taidemuseo ARoS, sisustusliikkeitä ja Sallingin sisustusosasto jälleen kerran. Samoin pikkuliikkeitä suuressa ostoskeskuksessa. Sisustustekstiileissä ja vaatteissa persikkaa, harmaata, mustaa, luonnon materiaaleja. Ihmiset kansoittivat ja shoppailivat halpavaateketjuissa -Tiger of Sweden ja Day Birger Mikkelsen ammottivat tyhjillään.

Aarhusin huippuhetken koin kuitenkin lauantaina, kun menin katsomaan kuninkaallisia. Olin käynyt jo aikaisemmin Marseilisborgin linnan lähettyvillä. Itse linnan puistoon ei pääse, jos kuninkaalliset ovat paikalla. Ja tällä kertaa he olivat paikalla. 16.4. Kuningatar Margareten syntymäpäivänä he näyttäytyvät linnan terassilla kansalle kello 12. No päätin mennä tilaisuuteen ja lähdin sinne kaupungin ulkopuolella olevasta hostellistaninjo kymmenen aikaan. Tässä vaiheessa linnan portilla odotteli parisensataa ihmistä. Odotus palkittiin,kun linnan pihaan pääsi, pääsin eturiviin turvanauhan eteen. Ja näin koko kuninkaallisen perheen livenä. Ja pääsin kaiken lisäksi vielä Tanskan lehdistön yleisökuvaan tilaisuudesta!

Kallista on! Majoituin halvalla reilu 40 euroa yö hostellissa puolalaisten vierastyöntekijöiden kanssa. Söin päivittäin thai take awaysta ostarin käytävällä, valitsin "Prisman kahvilat". Tuliaisia vajaalla kuudellakumpillä.  Kymmenen päivän Tanskan lomareissun hinnalla olisin päässyt Suomesta viikoksi Kuubaan All inclusiveen. Mutta ainakin tuli nyt nähtyä ja koettua juuri sitä, miksi nimenomaan tänne Tanskaan halusin opiskelijavaihtoon. Aivan täydellinen vaihtokohde!!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Parma, Italia

Toinen kuukausi Italiassa meni entistä nopeammin, opin taas paljon uutta, kun menyytä vaihdettiin ja tuli monia uusia annoksia. Alkuun oli h...