maanantai 20. huhtikuuta 2020

Terveisiä minunki puolestani. Kertoisin vähän oman kokemuksesta Bilbaosta. Tänä vuonna kyllä tilanne on hankalaa epidemian takkia ja minun harjoittelun matka kesti vain 9 pv. Eli 9 pv. harjoittelua,tutustua kaupunkiin ja ihmisiin... Työpaikkani oli Melia hotellissa, jossa on baari ja ravintola. Olen molemmilla paikoilla tarjoilija. Aamiainen aikana kerään astioita, aamiaisen jälkeen menen baariin. Olen tutustunut alkoholijuoman listaan ja ruokalistaan. Palvelen asiakkaita englanniksi ja venäjäksi.
Asuntoni sijaitsee noin 30 min. työstä. Olen kulkenut aina metrolla. Asunossa on 3 erillista makuuhuonetta, yhteinen huone ja keittiö.
Vapaana kävelen rannassa ja kyllä shoppailemassa. 

T. Marina







tiistai 3. maaliskuuta 2020

Kelit kylmenee Espanjassa

Täällä on ollut harvinaisen leuto talvi, niinkuin muuallakin Euroopassa. Tällä viikolla kelit ovat kolakat ja kevätsateet ovat alkaneet. Pari viikkoa sitten kukkivat kirsikkapuut. Kaulaliina ja hanskat ovat tarpeen kun aamulla töihin lähden, mutta iltapäivällä tarkenee melkein t-paidassa. Kesää piti lähteä fiilistelemään viime viikonloppuna etelämpään Benidormiin, joka on lähellä Alicantea. Kyydin hankin kimppakyytisovelluksen Blablacarin kautta. Autolla Benidormiin pääsee viidessä tunnissa ja kuljettajat ovat luotettavia ja mukavia (vaikkei yhteistä kieltä välttämättä olekaan :D).
Etelässä keli oli lämmin (+20) ja uimaan piti päästä Välimereen. Sitä touhua espanjalaiset ystäväni ihmettelivät kovasti, mutta pistivät suomalaisuuden piikkiin. Tällaisella ulkomaanharjoittelujaksolla suosittelen käymään muissakin paikoissa, sillä liikkuminen etenkin kimppakyydeillä on todella halpaa. Benidormissa ajelimme vuoristossa ja kävimme ihmettelemässä pientä kylää nimeltä Guadalest. Maisemat olivat mitä mainioimmat.


Töissä kaikki sujuu erityisen mallikkaasti. Joka päivä teemme samat hoitotoimenpiteet, joten hoidettavat ihmiset ovat tulleet tutuiksi. Hieman kun kieltä olen oppinut, niin ihmisten kanssa voi käydä pieniä keskusteluja. Arvostan kovasti sitä, että niin työyhteisö, kun asukkaatkin ovat ottaneet minut vastaan. Poskipusuja tulee päivittäin. Pidän kovasti espanjalaisten sosiaalisuudesta ja siitä, että ihmisten kanssa on helppo olla. 
Jälleen kerran täällä on aihetta juhlaan ja torstai onkin vapaapäivä Cincomarzada (5.3). Päivää vietetään erityisesti täällä Zaragozassa. Vuonna 1838 sisällisodan aikaan kaupunki yritettiin vallata Juan Cabaneron toimesta, mutta kaupunkilaiset pistivät hanttiin. Siinä on jo syytä kerääntyä puistoihin juopottelemaan, niinkuin minulle on informoitu.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

1. Viikko Liegessä

Moi!

Ensimmäinen blogi kirjoitus tänne näin kymmenen päivän jälkeen. Olemme kaksi käsi-ja taideteollisuuden perustutkintoa suorittavaa opiskelijaa ja olemme Belgiassa, Liègessä kolme kuukautta. Saimme vuokrattua Airbnb:stä asunnon perhe talon yläkerrasta. Minä ja Katariina matkustimme Belgiaan, Liègeen, 20.02.2020 ja päivät ovat kuluneet mukavasti. Olemme tutustuneet Liègen keskusta alueeseen kuten myös vuokra-asuntomme lähistöön. Liège on oikein kaunis ja siisti kaupunki. Se on hyvin värikäs ja täynnä erilaisia tyylejä, kuten myös sen asukkaat omaavat jokainen oman tyylinsä. Täällä helposti tuntee kuuluvansa joukkoon, koska Belgia on niin sanotusti ”kulttuurien sulatusuuni”.

Minä olen Théâtre de Liège nimisessä teatterissa työssäoppimassa ja pääsin puvustamoon suorittamaan tätä työssäoppia. Itsellä osaaminen puvustamon puolelta on harjoitusta kaipaava, joten ainakin pystyn ottamaan kaiken irti ja oppia paljon. Katariina löysi paikallisen taiteilijan, joka otti hänet siipiensä alle siksi aikaa, kunnes hänellä alkaa eri teatterissa työskentely kansainvälisen taideprojektin parissa.

Liègessä on mukavia ihmisiä, jotka ovat parhaansa mukaan auttaneet kun olemme kysyneet neuvoa esimerkiksi linja-autoasemalle. Täällä on paljon, painotan, paljon apteekkeja. Särkylääkettä jos tarvitsee hakea niin ei tarvitse pitkälle mennä, kun saman kadun varrella on ainakin kaksi apteekkia, ja melkein joka kulman takaa tulee usein apteekkeja vastaan. Yksi toinenkin erilainen asia, joka on tullut vastaan, on se kun on 24h kioskeja ympäri kaupunkia. Niissä myydään laidasta laitaan joka päiväisiä tarvikkeita, mikä on oikein mukava asia. Ei tarvitse esimerkiksi leivän takia lähteä keskustaan markettiin kun melkein vierestä löytyy niin sanotusti kioski, josta saa myös tuoretta leipää!

Täällä alkaa olemaan kevät. Puskissa ja puissa näkyy hiirenkorvia ja lehtiä. Kukatkin ovat alkaneet jo kukkimaan! Katariina on taiteilijan luona saanut laittaa höyheniin lyöntimetallia. Minä olen osaltani puvustamossa tutustunut pukujen historiaan ja harjoitellut erilaisia ompelu tekniikoita ja räätälöintiä. Olemme molemmat nauttineet täysin rinnoin elämästä täällä.











Kuulumisiin, Tea :)

lauantai 29. helmikuuta 2020

Moi!

Nyt oon ollut täällä Fuerteventuralla melkein 7 viikkoa ja viime viikolla vaihdoin asuntoa. Uusina kämppiksinä on 3 suomalaista ja 2 portugalilaista. Ensi viikolla tulee vielä kaksi suomalaista lisää. Kaikki ovat olleet todella mukavia ja tänään kävin yhden suomalaisen kanssa Puerto del Rosariossa. Viikko sitten kävimme myös El Cotillossa, mutta hiekkamyrsky oli silloin alkamassa joten siellä oli vaikea kulkea kun hiekkaa pöllysi todella paljon. Hiekkamyrsky vaikutti myös koko viikonlopun tekemiseen, sillä ulkona liikkuminen kävi keuhkoihin.

Olen ollut koko tämän ajan ravintolassa sekä baarissa töissä ja oli tarkoitus että olisin vaihtanut nyt kuukauden vaihtuessa respaan töihin mutta sovimme että olen vielä pari viikkoa ravintolassa, jonka jälkeen katsotaan miten jatkan. Kaikki työkaverit ovat todella mukavia ja töissä on aina hauskaa!

Vielä on 3kk jäljellä joten varmasti kerkeää tekemään vielä vaikka mitä!









Terveisin Roosa :)

tiistai 18. helmikuuta 2020

Kaksi viikkoa töitä takana

Zaragozassa kaikki hyvin. Muy Bien muy bien niin kuin kuuluu vastata jos joku kysyy, että mitä kuuluu. Vähän sama kuin Suomessa. Mitä kuuuluu? Ihan hyvää (vaikka menis kuinka huonosti).

Paikka, jossa työskentelen on tuetun asumisen yksikkö kehitysvammaisille, vammautuneille sekä vanhuksille. Saman yrityksen alaisuudessa on kaksi muuta paikkaa Zaragozassa myös. Päivittäin teen sairaanhoitajien kanssa tarvittavat hoitotoimenpiteet asukkaille ja annan lääkkeitä. Joka vuorossa on kaksi sairaanhoitajaa ja parisenkymmentä hoiva-avustajaa sekä lääkäri. Asukkaita on suurinpiirtein kuusikymmentä.
Työtehtävät poikkeavat paljon lähihoitajan töistä. Päivittäisiin hommiin kuuluu haavojen hoitoa, katetrien, peg-letkujen sekä trakeostomiakanyyleiden huoltoa, vaihtoa ja putsausta. Näistä olen saanut paljon kokemusta ja etenkin itsevarmuutta.
Päivittäin olen mukana myös päivätoiminnassa. Paikassa järjestetään asukkaille kaikenlaista taidetta ja askartelua, elokuviahetkiä ja tietokoneita saa vapaasti käyttää. Tällä viikolla on iso karnevaali, joka katolilaisilla on aloitus pääsiäisen odotukseen. Karnevaalitunnelmaa luodaan tekemällä asuja ja koristelemalla paikkoja. Joinain päivinä, jos aikaa jää, avustan vanhusten päiväkerhossa ruokailussa ja siestalevolle käymisessä.


tiistai 4. helmikuuta 2020

Hola! Buenos dias Zaragozasta!


Viikon verran olen ollut jo matkan teossa ja tänään oli ensimmäinen työpäivä Fernando Rey Centrossa.

Matka Zaragozaan oli pitkä ja mielenkiintoinen. Päätin lähteä seikkailumielessä ja ekologisuus  taka-ajatuksena matkustamaan 4000 kilometriä maata pitkin Savonlinnasta Espanjaan. Tässä hieman matkan vaiheita ja pysähdyspaikkoja.

Ensin matkustin junalla Turkuun ja siihenhän menee jo yksi kokonainen päivä! Turusta lähdin 29.päivä tammikuuta lautalla Tukholmaan aikaisin aamulla. Tukholmassa odottelin jokusen tovin ensimmäistä junaa, joka oli makuuvaunuilla varustettu yöjuna Lundiin. Samassa pienessä huoneessa kanssani nukkui viisi erittäin mukavaa ruotsalaista naista. Aamuvarahaisella (n.klo 5) vaihdetiin junaa Lundista Kööpenhaminaan, jossa odottelin taas hetken lentokentällä, että seuraava juna lähtee kohti Brysseliä. Määränpäässäni tulin olemaan illalla klo kymmenen. Matkalla vaihdoin junaa isoilla asemilla Fredericiassa, Hampurissa ja Kölnissä. Maisemat olivat mitä upeimpia, etenkin Tanskassa ja Saksassa sain käydä mielenkiintoisia keskusteluita matkatovereiden kanssa. Brysselissä lähellä juna-asemaa oli hostelli, josta olin varannut yöpaikan. Kyseisessä paikassa oli myös mukavia ihmisiä kämppiksinä menossa eri suuntiin Euroopassa. Ihanien yöunien ja hyvän aamupalan jälkeen olikin enää viimeinen osuus kohti Espanjaa. Matkalla täytyi vaihtaa junasta bussiin Pariisissa ja loppumatka meni Ranskan läpi yöbussissa. Aamulla olin (jälleen kerran hyvin levänneenä) Barcelonassa josta juna vei Zaragozaan. Väsyneen ja onnellisen matkalaisen oli vastaanottamassa Anabel perheineen ja he veivät minut hostellille. Tässä vaiheessa matkaa oli siis lauantai 1.päivä helmikuuta.
Euroopan isot rautatieasemat voivat olla erittäin sekavia ja täytyy pitää varansa ihmisten suhteen. Väkeä on aivan tolkuttomasti ja etenkin iltaisin tunnelma voi olla hieman pelottava. Joka paikassa tosin on paljon poliiseja ja vartijoita. Omalta osaltani kaikki sujui kuitenkin hyvin.

Hostelli, jossa asustan seuraavat kuusi viikkoa sijaitsee lähellä keskustaa ja vanhaa kaupunkia. Kaikki on aivan kävelymatkan päässä. Aivan vieressä virtaa Ebro-joki, jonka varella on mukavia lenkkeilymestoja. Hostellin henkilökunta puhuu hyvin englantia ja ovat olleet hyvin avuliaita arkisten ongelmieni kanssa! Alakerran baarissa on myös viikonloppuisin tolkuttoman hyviä jazz-keikkoja.

Sunnuntaina vietin aikaa Anabelin ja hänen perheensä kanssa. Kävimme tutustumassa paikallisiin nähtävyyksiin, joista tärkein Nuestra Senora del Pilar, joka on rakennettu Neitsyt Marian ilmestyttyä apostoli Jaakobille pylvään päällä seisten vuonna 40. Katolilaisuus on iso osa ihmisten elämää täällä ja muualla Espanjassa.
Kaupungilla ollessamme kävimme yhdessä myös tapaksilla Anabelin veljen omistamassa ravintolassa.

Ensimmäinen työpäivä oli siis tänään. Maanantaian kävin tutustumassa paikkaan hieman ja kirjoitimme sopimuksia ym. Tänään sitten aloitin tositoimissa sairaanhoitajien opastuksella. Hoitotyö eroaa monella tapaa suomalaisesta ja montaa asiaa ihmettelin todella. Työhommista raportoin myöhemmin lisää jahka vauhtiin pääsen!


maanantai 3. helmikuuta 2020



Hola !

Tultiin 3 viikkoa sitten tänne Fuerteventuralle Corralejoon ja asumme soluasunnossa josta lähti tänään maanantaina kolme suomalaista naista ja tänään tulee jo uudet opiskelijat. Työskennellään molemmat taas eri hotelleissa ja molemmilla on eri työajat mutta onneksi on viikonloput molemmilla vapaat. Olimme viime viikonloppuna pääkaupungissa ja otimme vaan aurinkoa asunnomme uima-altaalla. Tänä viikonloppuna aiomme lähtee Isla De Lobosii tai eläinpuistoon.
Kun ollaan oltu täällä Corralejossa aikasemmin niin ei tämä tunnu niin eriltä.

Terveisin Roosa ja Elisa ❤️

perjantai 17. tammikuuta 2020

Öö hotellis

Öövahetus, öötööd...

Rakkaalla lapsella voi olla monta nimeä. Niinkuin yövuorossa viron kielellä.

Kaksi viikkoa on kulunut todella sukkelaan ja siinä ajassa on tullut opittua paljon kaikenlaista. Työkaverit opettavat mua viroksi, koska ovat huomanneet että osaan yli keskiverron etelänaapurimme kieltä. Viron kielen lisäks töissä pääsee käyttämään englantia, suomea ja venäjääkin. Mahtava mahdollisuus kielistä kiinnostuneelle! :)

Nämä yövuorot on yleensä melko rauhallisia ja aikaa jää jopa omiinkin juttuihin (kunhan on valmiina jos joku tulee kysymään jotakin). Istun tässä toimiston koneella ja kirjoittelen tätä blogia.

sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Bussin, ratikan, autolautan ja henkilöauton kyydissä saavuin Tallinnan kauniiseen vanhaankaupunkiin. Jo saapumispäivänä työkuviot tuli selväksi ja ansaittu vapaa viikonloppu. Maanantaina alkaa sitten duunit.

Tässä kuvaa maisemasta joka näkyy huoneeni ikkunasta. Aika cool 😎


Catania, Sisilia

2.3.2024 lähdin junalla matkaan kohti Helsinkiä ja vietin yhden yön Helsingissä hotellissa, sillä ensimmäinen lento lähti jo aamulla klo 7.0...