torstai 27. huhtikuuta 2017

Praha viikko 5

Maanantai 
Vapaapäivä meni taas vähän makkoillessa koska huono sää ja kaikki kaupat olivat pyhän takia kiinni.

Tiistai
Takaisin kouluun. Tarkoituksena oli tehdä kesken eräisiä töitä mutta semmoisia ei meiltä oikeen löytynyt joten saimme päättä mitä teemme. Valitsimme piirtämistä ja maalamista. Menimme desing puolelle ja piirsimme ulottuvuuksia. Keskelle pöytään pamautettiin kulmikkainen puinen härveli. Kun piirsimme härveliä emme saaneet käyttää varjostuksia vaan meidän piti saada kolmiullotteisuus esiin pelkillä viivoilla. Tehtävä oli haastava.



Ruokatauon jälkeen palasimme luokkaan ja saimme seuraavan tehtävän. Tehtävänä oli nimittäin piirtä oma käsi eri asennoissa. Kaikki olivat kauhuissaan alussa etteivät osaa piirtää yhtään käsiä mutta valmiit työt osoittivat toisin ja kaikki onnistuivat siinä paremmin mitä uskoimme.

Markuksen kädet:



Millan kädet:

Seuraavana oli vuorossa visuaallista piirtämistä ja maalamista. Vaihdoimme luokkaan jossa aloimme piirtämään elävää mallia.




Keskiviikko
Viimeinen koulupäivä. Luvassa oli kaikkien tekemiemme töitten keruu ja niitten esitteleminen kirjastossa. Meillä oli muutama tunti aikaa kerätä työt, pistää ne esille ja valmistetta pientä puhetta matkasta, koulusta ja kokemuksista. Kun levitimme kaikki työt isolle kirjaston pöydälle huomasimme että töitähän oli ihan hirmuisesti ja emme saisi mitenkään kaikkia suomeen vietyä. 
Esityksen aika. Kirjastoon ovista alkoi tulemaan opettajia ja oppilaita. Kaikki olivat ihmeissään että kuinka ihmeessä olemme kerenneet tekemään niin paljon töitä vierailumme aikana ja tottakai antoivat myös kehuja töistämme. Pidimme pienen puheen ja juttelimme opettajien sekä yhden oppilaan kanssa kuka opiskeli suomea. Kun kaikki lähtivät jatkamaan omia hommiaan keräsimme kimpsut ja kampsut. Kun kaikki paperihommat oli tehty ja kamat kasassa pääsimme kotia pakkailee ja siivoilee.










Torstai
Lentopäivä. Lähdimme aamulla aikaisin liikkeelle että kerkeemme käymään jossain vähän syömässä ja rauhassa matkustamaan toiselle puolelle kaupunkia lentokentälle. Isoja laukkuja ja myös siihen lisäks olevia pikkulaukkuja/kasseja oli iha mukava kannella varsinkin kun kaikki oli survottu ihan täyteen tavaraa ja Merillä oli onnimatkassa nimittäin laukussa ei toiminut pyörät joten se meni kantohommiks ja raahamiseks. Löysimme tiemme hyvin lentokentälle ja myös koneeseenkin ehdimme hyvin. Suomeen pästiin ja myös sieltä bussiasemalle sekä bussilla savonlinnankin asti.



( Meri, Milla, Iiris & Markus )


Terveisin prahan nelikko :)







1 kommentti:

Parma, Italia

Toinen kuukausi Italiassa meni entistä nopeammin, opin taas paljon uutta, kun menyytä vaihdettiin ja tuli monia uusia annoksia. Alkuun oli h...