sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Tallinna 4. viikko

Hei!

Täällä jo kuukausi takana, aika on mennyt tosi nopeasti, toisaalta taas tuntuu kuin olisi ollut jo pidempään!

Giselle-baletti alkaa olla valmis, taustakankaat on jo ripusteltu ja tanssijat harjoittelevat lavasteiden kanssa. Pieniä juttuja on vielä tekemättä, yhtenä päivänä leikattiin 'olkia' hamppuköydestä ja perjantaina pääsin tekemään kukkapenkkiä, eli styroksisen muodon jonka päälle liimattiin kangas, huomenna varmaan jatketaan sitä ja päästään istuttamaan kukkia!




Hiljaisempina hetkinä olen päässyt katsomoon seuraamaan valosuunnittelijan ja valomiehen työskentelyä. Ensin valomies liikkui pienen nosturin tapaisen kärryn kanssa ja nousi sillä ylös asettelemaan lamppuja, toisena päivänä he työskentelivät valopöydän takaa ja sovittivat himmentimiä ja lamppujen asentoja. Lavan tapahtumia voi seurata myös taukohuoneessa olevasta telkkarista! Samassa huoneessa on myös Gisellen pienoismalli, josta joku aina hakee osia verratakseen niitä lavasteisiin.


Selailin myös tätä kirjaa, tosi selkeitä ohjeita esim.  erilaisten lavojen rakentamiseen! 


Nähtiin myös ballerinojen pukuja kun ompelijat kävivät spraymaalaamassa tutujen helmoja lavastamon maalauskaapissa, niin kauniita!




Viikolla ehdin myös käydä teatterissa. Tiistaina kävin Teater no.99:ssa katsomassa lapsille ja nuorille suunnatun Red Balloon -nimisen esityksen, puhetta ei ollut lainkaan, joten minäkin pysyin kärryillä. Lavastus oli tosi kekseliäs, lavalla oli mm. juoksumattoja ja taustakuvat projisoitiin suuren filmirullan läpi!

Keskiviikkona suuntasin vanhassa kaupungissa sijaitsevaan Kanuti Gildi Saaliin, joka on erilaisten esittävien taiteiden tila, jossa järjestetään myös esimerkiksi luentoja. Kävin katsomassa ruotsalaisen Iggy Lond Malmborgin  "Physics and Phantasma" performanssin. Monologimainen esitys oli tosi mielenkiintoinen ja vähäiset, mutta tärkeässä osassa olevat lavasteet tekivät siitä myös kauniin!

Torstaina taas lähdin Telliskiven alueelle, jossa on Sõltumatu Tantsu Lava, joka on nykytanssin esityspaikka. Esitys oli Sveta Grigorjevan "Femmaaž", kunnianosoitus viidelle nykytanssia uudistaneelle naiselle. Lavalla Grigorjevan lisäksi oli kolme muuta naista, jokainen tanssi yksin. Lavastus oli niukkaa, suuremmassa osassa olivat tanssijoiden asut. Grigorjeva on nuori, virolainen, palkittu koreografi ja taiteilija, jonka töitä tahtoisin nähdä lisää!




Keväisen jakson jälkeen tännekin saapui takatalvi, nyt perjantaina sataneet lumet ovat kuitenkin jo sulaneet, ja tänään paistoi aurinkokin! Mukavaa viikkoa!

2 kommenttia:

Parma, Italia

Toinen kuukausi Italiassa meni entistä nopeammin, opin taas paljon uutta, kun menyytä vaihdettiin ja tuli monia uusia annoksia. Alkuun oli h...