torstai 6. huhtikuuta 2017

Bonjour!


Täällä Moulinsissa on kevät jo pitkällä ja lämpötilat ovat olleet lähes tulkoon samoissa lukemissa kuin Suomessa kesällä. Kolmannella viikolla on myös ollut useampi sadepäivä. Ellinoora aloitti uudessa toppipaikassa  kolmannen viikon alussa. Hoitola on pieni ja sitä pyörittää yksin nuori Marine-niminen nainen. Hän osaa ranskalaiseksi ihan hyvin englantia ja on innokas oppimaan sitä koko ajan lisää. Hän on myös todella hauska ja iloinen persoona. Hoitolassa tehdään suurimmaksi osaksi vahauksia. Brasilialaiset vahaukset ovat olleet erityisen suosittuja ja useita niitä Ellinoora on saanut seurata vierestä. Ellinoora on itsekin päässyt vahaamaan asiakkaiden jalkoja sekä testaamaan erilaista spaattelilla levitettävää kovettuvaa vahaa. Kyseinen vaha vaikuttaa kätevämmältä käyttää, mutta sen hygienisyys on ihan toista luokkaa kuin esimerkiksi sokerin. Lisäksi jalkoja vahatessa jätetään iho kokonaan desinfioimatta. Ranskassa ei siis ainakaan ole aseptiikka samalla  tasolla kuin Suomessa. Muuten Ellinoora on ollut tyytyväinen toppipaikkaansa, mutta työpäivät venyvät todella pitkiksi kahden tunnin pituisten ruokataukojen takia.

Kolmannen viikon lopussa Nooran perhe tuli käymään Moulinsissa. He tulivat perjantaina ja olivat seuraavan viikon tiistaihin asti. Heidän vierailulleen sattuivat sopivasti todella hyvät ilmat. Pyörimme heidän kanssaan Moulinssin lisäksi Clermont-Ferrandissa. Yritimme päästä katsomaan tulivuorta, mutta meidän tuurillamme tulivuoren vieressä olevalle vuorelle, josta tuli vuoren näkee, menevä juna oli juuri suljettu maanantaina. Tulivuori jäi siis näkemättä. Onneksi Clermont-Ferrandin keskusta tarjosi meille shoppailua ja tällä kertaa Ellinoora ja Noora ehtivät käydä  muuallakin kuin ostoskeskuksessa, jossa viikkoa aikaisemmin vierähtikin koko vierailuaika.

Noora on viihtynyt toppipaikassaan hyvin ja hän on myös itse päässyt tekemään hoitoja. Noora joutui olemaan kolmannen  viikon alussa töistä pois flunssan takia, mutta hän tervehtyi nopeasti ja pääsi töihin jo torstaina.

Aika on kulunut tosi nopeasti, emmekä ole ehtineet tuntea koti-ikävää. Ihmiset ovat ottaneet meidät tosin hyvin vastaan kieliongelmista huolimatta ja säät ovat olleet todella mahtavia. Voisimmepa olla vielä toisenkin kuukauden.

Terveisin Ellinoora ja Noora

1 kommentti:

Parma, Italia

Toinen kuukausi Italiassa meni entistä nopeammin, opin taas paljon uutta, kun menyytä vaihdettiin ja tuli monia uusia annoksia. Alkuun oli h...