keskiviikko 26. huhtikuuta 2023

Opintomatkalla Espanjassa

 

Hola

 

Me matkailualan opiskelijat olimme Fuengirolassa opintomatkalla 20.3.-1.4.2023. Mukana oli kahdeksan opiskelijaa, sekä matkailualan opettaja Mika Nenonen ja projektipäällikkö Sami Pirhonen.



Matkamme alkoi yöllä 19.3 bussilla kohti Helsinkiä. Helsinkiin saavuimme viiden aikaan aamuyöstä, jolloin meininki alkoi jo olla aika väsynyttä. Lento lähti aamupäivällä Malagaan, ja sinne saavuttuamme suuntasimme junalla Fuengirolaan.




Hotellille päästyämme nälkä oli jäätävä, mutta onneksi viereisestä ostoskeskuksesta löytyi monen monta ruokapaikkaa mistä valita.

 


Ensimmäinen päivä menikin tutustuessa hotellin lähiympäristöön, ja nukkumaan mentiin hyvissä ajoin.

 Projektin ensimmäisellä viikolla pääsimme tutustumaan yhteistyö kouluumme  IES Vega De Mijakseen ja heidän opiskelijoihin. Projektin aiheena oli vastuullinen ja kestävä matkailu Espanjassa sekä Suomessa, ja projekti toteutettiin niin, että viimeisenä koulupäivänä järjestimme koulussa messut. Messut rakennettiin kestävistä materiaaleista standeja myöten. Sekä Espanjalaiset että myö oltiin kerätty tietoa vastuullisista matkailualan yrityksistä omassa maassa, sekä paaaaljon muuta infoa vastuulliseen ja kestävään matkailuun liittyen ympäri eurooppaa. Nämä tiedot yhdistettiin pienissä ryhmissä joihin meidät koulussa jaettiin, sekä saatiin jokainen ryhmä oma aihe minkä pohjalta lähdettiin messupöytää rakentamaan.


Messuilla oli viisi eri teemaista messupöytää, jotka rakennettiin kestävistä materiaaleista, esimerkiksi eurolavoista, paperimassasta, pahvilaatikoista ja kaikesta mahdollisesta. Messut olivat aivan mahtavat, opiskelijoita kävi runsaasti ja he olivat erittäin kiinnostuneita messujen aiheesta.

 

Vapaa-ajallamme makoilimme pääosin aurinkotuolissa ja polskittiin uima-altaalla. Käytiin myös erilaisissa ruokapaikoissa syömässä, ja tottakai shoppailtiin muunmuassa matkamuistoja kotiin. Osa porukastamme kävi tutustumassa Malagaan ja paikalliseen eläintarhaan.



Opintojen ohella Espanjalaiset opiskelijat järjestivät meille päivän vuoristokylä Mijaksessa, jossa he pitivät meille opastetun kierroksen joka sisälsi museokäyntejä, Flamengo-shown sekä paljon muuta mielenkiintoista katsottavaa ja kuunneltavaa.

Hintataso Espanjassa oli melko sama kuin Suomessa, ja esimerkiksi ravintoloissa ruuat oli samaa hintatasoa Suomen kanssa. Pidimme majoituspaikasta erittäin paljon, ja hotelli oli jopa parempi kuin mitä osasimme odottaa. Aamupala oli ehdoton päivän kohokohta!!

 

Kaiken kaikkiaan reissu oli erittäin onnistunut, opittiin paljon uusia asioita itsestämme, toisistamme, Espanjanjalaisesta kulttuurista ja vastuullisuudesta. Eli Manjana vaan kaikille!!!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Parma, Italia

Toinen kuukausi Italiassa meni entistä nopeammin, opin taas paljon uutta, kun menyytä vaihdettiin ja tuli monia uusia annoksia. Alkuun oli h...