sunnuntai 11. maaliskuuta 2018

isle of wight

                               Terveisiä   isle of wightilta!







Työskentelen yrityksessä
nimelta PGL Little Canada. Se on lasten ja nuorten aktiivikeskus. sinne tulee esimerkiksi luokkaretkiläisiä ja muita lapsiryhmiä läheltä ja kauempaa. PGL:lla on monia keskuksia ympäri Englantia ja myos ranskassa ja espanjassa. 
Työskentelen itse keskuksen keittiössä, keittio on aika suuri, silla kesäsesonkina ruokaa valmistetaan yli 1000 henkilölle päivässä. Keittiössä työskentelee yhteensa 7 kokkia ja tarjoilemassa on noin 10 henkilöä. 
Olen päässyt tekemään monenlaisia töitä: salaatteja, lämpimia ruokia, aamupaloja, jälkkareita.Myös tarjoilupuolen hommia 
Työpäivät kestää normaalisti  9-17, joten kerkeän auttamaan lounaan, päivällisen ja aamupalojen valmistuksessa, mutta toki työaika  vaihtelee hieman asiakasmäärän mukaan, Ensimmäisella viikolla päivät oli lyhyempiä, mutta tällä viikolla työt on aina kestänyt 17-18 saakka. töita on riittanyt paljon sillä ruokaa tehtiin noin 600 henkilölle. On ollut tosi mielenkiintoista päästä tyoskentelemään tuolla, sillä en aijemmin ole ollut keittiössä jossa ruokaa valmistetaan noin monelle. Olen oppinut paljon siitä millaisia määriä ruokaa tarvitaan ja millaisessa työjärjestyksessä asiat tehdään. Ja kuinka paljon pitää esivalmistella seuraaville päiville.
Keittiö ympäristö on todella samanlainen kun suomessa ja niin myös työskentely tavat. Omavalvonta täällä ehkä poikkeaa hieman, lämpötiloja otetaan useammin, ja kaikki mitä on valmistettu tai pakkauksia avattu, merkitään tarroilla, mitä allergeeniä tuote sisältää ja milloin se pitää viimeistään käyttää. 
Tykkään todella paljon tästa työpaikasta, ihmiset on tosi mukavia ja auttaa aina tarvittaessa. Vapaa-ajalla olen päässyt työkavereiden kanssa viettämään aikaa ja istumaan iltaa. 

Viime viikolla koko saari pysahtyi, kun sää muuttui kylmemmäksi, tuli pakkasta ja lunta. kouluja suljettiin ja julkista liikennetta vähennettiin paljon. Oli huvittavaa seurata miten 2cm lunta saa kaikki sekaisin, mutta nyt säät on lämmennyt tosi keväiseksi.
 Muuten aika on mennyt täällä erittain nopeasti, vapaa-aikaa olen viettanyt perheen ja kavereiden kanssa. kaupungilla kierrellen ja tutustumalla erilaisiin paikkoihin. Samalla olen tutustunut paikallisiin nuoriin ja muutamaan espanjalaiseen vaihto-oppilaaseen. Kaikin puolin vaihto on mennyt tähän asti hyvin. 
Terveisin: Noora 

1 kommentti:

Parma, Italia

Toinen kuukausi Italiassa meni entistä nopeammin, opin taas paljon uutta, kun menyytä vaihdettiin ja tuli monia uusia annoksia. Alkuun oli h...