tiistai 13. maaliskuuta 2018

Hola!

Hola!

Työt ovat sujuneet hyvin, järjestämme päivittäin pelejä, jumppaa ja iltaohjelmaa hotellin asiakkaille. Työmme on ollut todella monipuolista ja olemme oppineet paljon.

Ensimmäiset kolme viikkoa sujuivat mahtavasti ensimmäisen animaattoriohjaajamme kanssa ja hän opetti meille asiat todella hyvin ja teki aktiviteetit meidän kanssamme. Teimme aktiviisesti erilaista ohjelmaa koko päivän ajan ja joka päivä oli jotain uutta, jousiammuntaa, tikanheittoa, minidiscoa ja kids clubia, tanssimista,pilatesta yms. Kaikkea mahdollista.

Kolmen viikon jälkeen ohjaajamme vaihtui, jolloin vastuu siirtyi suurimmaksi osaksi pelkästään meille,teimme siis todella itsenäisesti asiat ilman ohjausta tai valvontaa. Ensimmäisestä päivästä lähtien uuden ohjaajan kanssa työskentely ei oikein sujunut, hän ei ilmestynyt aamuisin ollenkaan töihin eikä ohjeistanut meitä lainkaan. Jouduimme siis tekemään työt kokonaan ominpäin, mikä oli hiukan hämmentävää. Hän myöskin muutti ohjelmaa niin että joka päivä teimme vain samoja asioita, mikä oli todella yksitoikkoista.









 Vapaa-ajalla olemme kerenneet kiertää saarta ja nähdä eri kaupunkeja ja rantoja. Reissun pelottavin ja mielenpainuvin kokemus tähän mennessä oli automatka pitkin kapeita teitä, korkeilla vuoristoilla. Ehdimme myös näkemään paikallista juhlatunnelmaa karnevaaleilla.

Iiris vaihtoi paikkaa Corralejoon, jossa hänkin pääsi tekemään animaattorin hommia.

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Parma, Italia

Toinen kuukausi Italiassa meni entistä nopeammin, opin taas paljon uutta, kun menyytä vaihdettiin ja tuli monia uusia annoksia. Alkuun oli h...