Kirjoittaja: Elisa Amoafo, Samiedu
Opiskelen töiden ohella sisustajan tutkintoa Samiedussa ja viime talvena meillä tuli opiskelukavereiden kanssa puhetta Milanon huonekalumessuista, Salone del Mobilesta. Keskusteluja jatkettiin muutaman kuukauden ajan, kunnes päätettiin, että lähdetään “luokkaretkelle” Milanoon. Opettajani tiedusteli, jos joku haluaisi olla siellä pidempäänkin, tehdä työharjoittelua paikallisessa firmassa. Minä halusin. Ja todella kovasti halusinkin. Olen aina rakastanut Italiaa – 13-vuotiaasta lähtien Italian jalkapallomaajoukkuetta ja sen jälkeen maan ruokaa, kulttuuria, taidetta, muotia... Jos siis olisi mahdollista lähteä pariksikin viikoksi niin minähän lähtisin. Olisin varmaan lähtenyt pariksi kuukaudeksikin, jos kotona ei olisi ollut lasta odottamassa.
Matkan järjestelyihin kului aika paljon aikaa, kun yritimme saada ison ryhmän kanssa aikatauluja sopimaan yhteen. Lopulta minun työpaikkani saneli aikatauluni ja Erasmus ohjelman kautta sain rahallista tukea lentoihin sekä majoitukseen. Varasin Air b’n’b asunnon itselleni ja lennot hoiti matkatoimisto, joka varasi samalla lennot matkalle lähteville opettajille. Sitten alkoivat hankaluudet. Majoitus peruttiin. Onneksi rahat sai takaisin, mutta siinä meni yli viikko ja asunnot Milanossa hupenivat nopeasti messujen takia. En saanut enää majoitusta samasta paikasta kahdelle viikolle, joten varasin kaksi eri paikkaa. Näistäkin toinen vielä peruutti ja jälleen jouduin etsimään uuden asunnon. Tällä kertaa se oli aika kaukana keskustasta, mutta vaihtoehtoja ei ollut, joten sillä piti mennä ja lopussa paikka osoittautui aivan ihanaksi, joten ei se edes haitannut. Olen asunut ulkomailla pitkään ennenkin ja matkustanut jonkin verran. Tämä sai sietämään epävarmuutta ja muuttuvia tilanteita enkä panikoinut vaikka asiat eivät heti menneetkään suunnitellulla tavalla.
Teams palaveri työnantajan kanssa vähän ennen matkaa oli jännittävä, mutta samalla oli mielenkiintoista kuulla mitä oli odotettavissa. Työnantajani oli todella joustava ja suhtautui hienosti, kun kysyin muutamaa vapaapäivää messuilla käymiseen. Työtunnit eivät olleet sidottuja kelloon, joten voisin joustavasti tehdä niitä sisään. Sovimme, että kirjoittaisin firman blogiin kirjoituksen, jota aloin työstämään jo Suomessa ja tästäkin kertyi jo työtunteja varastoon.
Vihdoin kuukausien odotus palkittiin ja tuli sunnuntai, kun lähdin matkaan. Lensin Milanoon kolmen opettajani kanssa ja muut tulisivat viikolla perässä. Matka sujui helposti. Koneen ikkunasta ihailin upeita vuoristomaisemia ja mietin kuinka onnekas ja onnellinen olin. Lentokentältä otimme junan keskustaan, josta jatkoin metrolla kohti sitä kaukana keskustasta olevaa majapaikkaa. Metrolinjan päädystä olisi päässyt bussilla perille, mutta oli jo pimeää enkä ollut varma reitistä, joten otin ensimmäisenä iltana taksin. Olin ladannut puhelimeeni sovellukset sekä takseja, että julkista liikennettä varten. Molempiin pystyi yhdistämään kortin, joten niiden käyttö oli helppoa ja vaivatonta. Vihdoin perille päästyäni vastassa oli hurmaava italialainen nonna (isoäiti), jonka kotona siis asuin. Asunto oli kerrostalossa ja minulla oli oma huone ja oma kylpyhuone.
Seuraavana aamuna lähdin päivänvalossa bussipysäkille ja kohti työpaikkaani. Alue, jolla asuin oli vehreä ja todella kaunis. Kaikki kerrostalot olivat samanlaisia, terrakotan värisiä ja parvekkeet tulvivat kukkia, pensaita ja jopa puita. Pysäkki oli lähellä taloa ja reitin varrelta pistin muistiin paikkoja, jotta osaisin jäädä takaisin tullessa pois oikealla pysäkillä. Työpaikkani oli ihan keskustassa. Saman metropysäkin kohdalla mihin juna lentokentältä oli edellisenä iltana saapunut. Metrossa oli mielestäni helppo navigoida. Toki, olin asunut Lontoossa vuosia ja systeemi oli hyvin samanlainen, joten sekin varmasti auttoi. Laukusta kannatti kyllä pitää huolta, koska heti toisena päivänä joku yritti varastaa ehkä puhelimeni tai jotain muuta. Onneksi huomasin sen ennen, kuin mitään ehti tapahtua.
Työpaikalla tapasin työnantajani, joka esitteli minulle toimiston, sen henkilökunnan sekä kertoi lisää heidän toiveistaan sisustussuunnitteluprojektiani varten. Lounaan jälkeen ryhdyin hommiin ja ensimmäinen päivä oli hujauksessa ohi. Matka kotiin meni jo paljon helpommin ja opinkin nopeasti kulkemaan matkan myös pimeällä. Seuraava päivä meni myös melkein hujauksessa töitä tehden ja töiden jälkeen tapasin opiskelukavereitani, jotka olivat saapuneet aiemmin päivällä. Kävimme katselemassa nähtävyyksiä, ihailimme kauniita sisäpihoja sekä kävelimme vähän vahingossa myös upeaan kasvitieteelliseen puutarhaan. Armanin pääkonttori, Palazzo Orsini, oli ensimmäistä kertaa auki yleisölle, joten siellähän piti myös käydä ja paikka olikin suorastaan mykistävä.
Milanossa oli siis Design Week sillä viikolla ja se tarkoitti, että koko kaupunki oli täynnä tapahtumia, näyttelyitä, showroom tilaisuuksia sekä ihmisiä!! Pelkästään messuilla kävi kuulemma yli 300,000 ihmistä 181 maasta. Me halusimme nähdä ja kokea mahdollisimman paljon ja keskiviikkona päätimmekin mennä upean sään johdosta katselemaan kaupungin Design Week tarjontaa. Loppuviikosta sää olisi vähän epävakaisempi, jolloin olisi kivampi kävellä sisällä messuhallissa. Päivän parasta antia oli Alcova Milano tapahtuma, joka oli hylätyllä teurastamoalueella ja jonka pääosassa olivat nuoret, tulevat suunnittelijat. Myös Suomesta oli paikalla HabitareMaterials ja heidän kohdallaan kävikin melkoinen hulina. Oli niin inspiroivaa nähdä näiden suunnittelijoiden tekemiä valaisimia, huonekaluja, taideteoksia ja ne esillepanot! Olen ammatiltani visualisti ja olin aivan taivaissa. Osastot oli niin huolella mietitty ja teoksien takana oli usein yksityiskohtaisia kertomuksia. Toisaalta mitä muuta voi odottaakaan, Milano Design Week on maailman isoin vuosittainen design tapahtuma.
