sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Sisustusopintoja Prahassa: 2. viikko

Terve taas täältä Prahasta!
Toisen viikon aikana pääsin projektissani kunnolla vauhtiin ja eteninkin hyvää tahtia. Tämä postaus keskittyy tällä kertaa enemmän miun koulupäivien sisältöön oppimispäiväkirjatyyppisesti.

Maanantaina piirsin tussilla projektiopiirustuksen penkin oikeasta sivusta, aloitin hahmottelemaan perspektiivipiirtämistä luonnospaperille, piirsin penkistä aksonometrisen luonnoksen ja perspektiiviluonnoksen. Lisäksi suunnittelin miten esittää penkin värivaihtoehdot.

Projektiokuvauksia
Tiistaina tulostin inspiraatiokuvat, etsin netistä tietoa puumateriaalien käytöstä sisä- ja ulkotiloissa ja päädyin koivuun sisätiloissa ja siperian lehtikuuseen ulkotiloissa. Seuraavaksi tulostin materiaalikuvat ja värivaihtoehdot. Viimeistelin sivuprojektiota ja aloitin piirtämään penkkiä ylhäältä päin. Keskustelin vielä pitkään opettajan kanssa työstäni, hän kysyi miulta tarkentavia kysymyksiä rakenteesta ja mie häneltä projektin vaiheista, että mitä kaikkea miun pitikään tehdä. Ihan hyvin ilmeisesti oon hommasta selvinnyt, vaikken mitään vastaavaa olekaan ikinä aiemmin tehnyt.


Keskiviikkona jatkoin ylänäkymää ja viimeistelin sen tussilla. Tein lisäksi vielä lisäyksiä sivuprojektioihin ja aloitin aksonometrista piirustusta lopulliselle paperille.


Valmiit projektiokuvaukset
Torstaina jatkoin aksonometrista piirustusta ja tussasin sen. Tuossa vaiheessa keskittymiseni herpaantui hetkeksi ja tein itseäni suuresti häiritsevän virheen, mutta onneksi ei ole mitään kynänjälkeä mitä pieni korjausteipin pätkä ei peittäisi... Sain siis kaikki piirustukset valmiiksi ja harjoittelin taas perspektiivipiirtämistä luonnospaperille. 

Aaargghhh...!
  


Koska olin saanut kaikki piirustukseni valmiiksi, latasin koneelleni SketchUp-ohjelman torstai-iltana ja otin läppärin mukaan kouluun perjantaina, aikomuksenani alkaa opettelemaan sen käyttöä. Sain paikalliselta sisustusopiskelijakaveriltani pikaisen opastuksen, jonka jälkeen olin omillani - tietysti apua piti muutaman kerran kuitenkin kysyä, koska olen tekniikan kanssa niin käsi. Onnistuin kuitenkin tekemään penkin melkein osat kaikki valmiiksi, kaikki erikseen.



Tässä luokassa oon suurimman osan ajasta
Viikonloppuna tuli käytyä vanhankaupungin aukion joulumarkkinoilla ja Prahan linnalla vähän turisteilemassa kovassa tuulessa ja sateessa. Ilmeisesti sen seurauksena pieni nuhani äityi sunnuntain aikana flunssaksi, ja sen takia seuraavan viikon blogipostaus tuleekin olemaan huomattavasti lyhyempi. Palataan siihen taas parin päivän päästä!





- Marika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Parma, Italia

Toinen kuukausi Italiassa meni entistä nopeammin, opin taas paljon uutta, kun menyytä vaihdettiin ja tuli monia uusia annoksia. Alkuun oli h...