keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Praha, neljäs keskiviikko by Päivi

Viimeinen viikko käsillä. Olen saanut kaikki projektini valmiiksi, ja ensi maanantaina sitten esitän ne kädet täristen rehtorille, vararehtorille ja erinäisten opettajien luodostamalle raadille. Kyllä se siitä, ja jos homma alkaa takkuilla niin teeskentelen pyörtymistä.

Ensi keskiviikko menee sitten matkustaessa. Nyt kun pitäisi alkaa valmistella lähtöä niin keksii tuhat paikkaa jotka haluaisi vielä käydä katsomassa ja kokemassa. Aikaa piti olla runsain mitoin, mutta se onkin valunut tiehensä ihan huomaamatta. Viikonloppuna juoksen ympäriinsä hullun lailla kamera kädessä ja kartta toisessa... 


Valmis peilini. Se on oudon näköinen, mutta se on tarkoituskin. Tsekkiläislasten mielestä puput ovat juuri niinkuin pitääkin. Kulttuurierot ovat aina ensinäkemältä huomaamattomia mutta kun viipyy pitempään niin niitä alkaa kertyä. 

Olisipa jokin oivaltava ja kaikenkattava lopputiivistys, mutta en ole vielä saanut koko hommaa jäsenneltyä mielessäni, eikä tämä ole edes vielä ohi. Ehkä puolen vuoden kuluttua vaihtokausi on analysoitu ja lokeroitu, ja osaan laususkella henkeviä. Siihen asti jatkan vain eteenpäin huominen kerrallaan. 

1 kommentti:

  1. hieno peili, loppuanalyysia odotellessa. Toistaalta tähän päivää tarttuminen on myös todella viisasta, ja tärkeä oppi monelle.

    VastaaPoista

Parma, Italia

Toinen kuukausi Italiassa meni entistä nopeammin, opin taas paljon uutta, kun menyytä vaihdettiin ja tuli monia uusia annoksia. Alkuun oli h...