lauantai 25. helmikuuta 2023

ZARAGOZA

 Lähihoitajaopiskelijana Zaragozassa


Hola!

Olipahan huikea viikko 7. Ystävänpäivä, Raisan vierailu, taidenäyttely ja karnevaalit. Kaiken kruunasi viikonloppu Huescassa bachata festivaaleilla.

San Valentin´s day on täällä samoin kuin suomessa juttu. On leivonnaisia, annetaan lahjoja, muistetaan ystävää. 

Keskiviikkona töissä jatkettiin musikaalin tekemistä. Raisa vieraili, hupsu oli opetellut tekemään koiran ilmapalloista. Hausakaa oli, lisää ja lisää hahmoja pyydettiin. 

Minulla on aina niin epävarma olo ennen Raisan vierailua, mutta sitten kuitenkin nautin siitä suunnattomasti. Siis olla klovni!

Torstaina käytiin toisen ryhmän kanssa taidenäyttelyssä. Torstaina aloitettiin myös karnevaalien juhlinta. Silloin syödään makkaraa ja  leipää, myös töissä saatiin makkaraleivät, niitä jaettiin ihmisille myös kaupungilla.

Vastannee meidän hernekeittoa ja pannukakkua laskiaisena. 

Karnevaaleja juhlittiin myös töissä. Oli sitten hulppeen hauska päivä. kaikki olivat panostaneet niin paljon pukeutumiseen. Oli myös kilpailu parhaasta asusta ja sen voitti Edu, niin koskettavalla esityksellä "Ay Mama"- joka on suositun laulajan Rigoberrta Bandinin hittikappale. Myös työntekijät olivat panostaneet asuihin ja olivat mukana menossa.


Karnevaalit jatkuivat siis viikonlopun yli. Olin Huescassa bachata festivaaleilla. Huesca on pieni kaupunki noin 80 km Zaragozasta pohjoiseen.  Kaupunki oli soma ja tanssit hyvät.

Kaduilla lauantai iltana ihmiset olivat pukeutuneet karnevaali tyyliin. Kuvassa katu on kyllä autio sunnuntai aamupäivällä.



Viikko 8 oli huomattavasti rauhallisempi. Kohokohtana taide näyttely jossa kävin. " Combo" koostui kehitysvammaisten ja taiteilijoiden yhteistöistä. Myös meidän nuorista yksi oli osallistunut prjjektiin.

Tosi hienoja töitä, taas tuli sellainen olo, että voi kun pääsisi olemaan osa jotain tuollaista projektia!



Vielähän tässä on viikonloppu edessä. Onkin tanssia myös tänään ja ensiviikolla loma -suuntana Malaga!


Adios

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Parma, Italia

Toinen kuukausi Italiassa meni entistä nopeammin, opin taas paljon uutta, kun menyytä vaihdettiin ja tuli monia uusia annoksia. Alkuun oli h...