maanantai 30. huhtikuuta 2018

Takaisin Fuerteventuralla

Hola! Edellinen reissu takana ja nyt jo uusi menossa. Viihdyin Corralejossa niin hyvin, että tulin siis takaisin tänne työharjoitteluun, kun siihen tarjoutui niin hyvä mahdollisuus ja sain järjestettyä itselleni sopivan työpaikan.  Nyt neljäs viikko menossa ja tarkoitus olla koko kesä täällä.
Teen samaa työtä kuin viimeksi (animacion), mutta nyt eri hotellissa ja eri firmassa. Tällä kertaa minulla on enemmän vastuuta, ja työskentelen enemmän lapsien kanssa miniclubilla. Kaikki on sujunut hyvin, työ on mukavaa ja päivät menee nopeasti.



- Reeta :)

sunnuntai 29. huhtikuuta 2018

2. viikko Eupenissa

Moikka!

Tämä viikko on ollut hieman viileämpi. Lämpötila on pyörinyt 10-20 asteen tienoilla. Töissä on sujunut hyvin. Työajat ovat muuttuneet hiukan, sillä olemme olleet erilaisten ohjaajien mukana, kuten fysioterapeutin ja neuropsykologin. Tiistaina olimme katsomassa paikallista jalkapallopeliä, jossa kaverimme pelasi. 

Keskiviikkona töiden jälkeen vietimme puistossa aikaa muutaman kaverin kanssa. Torstaina kävimme vaateostoksilla. Perjantaina vietimme iltaa kaverin luona. Viikonlopun aikana olemme vain lepäilleet. 

Tämä viikko oli siis rauhallinen, ensiviikolla suunnitelmia enempi.

Tschüs! 
Janina & Johan

torstai 26. huhtikuuta 2018

We're back!

Tulimme Iiriksen kanssa takaisin Fuertelle työharjoitteluun. Tällä kertaa järjestimme työpaikan ja asumisen itse. Meillä ei ole täällä paikallista koordinaattoria, eli joudumme itse vastaamaan kaikesta.

Aloitimme työt viime sunnuntaina, samassa firmassa kuin viimeksi, mutta eri hotelleissa.

Reissu on lähtenyt hyvin käyntiin ja työt ovat sujuneet moitteettomasti. Nyt kun tiedämme etukäteen paikan kulttuurin, on helpompi sopeutua ja tulla toimeen erilaisten tilanteiden kanssa.


Työt tuntuvat jo helpommalta, vaikka olemmekin uusissa paikoissa. Saamme tehdä jo paljon enemmän asioita itsenäisesti ja meillä on enemmän vastuuta. Joten, kehitystä on siis luvassa!


Sää on ollut poikkeuksellisen kylmä ja sateinen, mutta se ei estä meidän menoa, sillä nautimme työstä niin paljon.

Mukavaa loppuviikkoa kaikille,
kuulette meistä ensi viikolla lisää!😎

~Sonja & Iiris


tiistai 24. huhtikuuta 2018

Kuinkas sitten kävikään part5

SZIA!!!!
Vikat viikot ovat pyörähtäneet ja on aika läghteä takaisin suomeen. Aika täällä unkarissa on mennyt todella mukavasti ja jäämme kaipaamaan tätä paljon. Kokemus oli huikea.
Kiitos koululle.
Töissö meni todella hyvin ja jäämme kaipaamaan työntekoa näiden ihmisten kanssa. Alkubaikeuksista huolimatta työt sujuvat moitteettomasti ja saatiin hyvää palautetta.
Viimeiset päivät vietettiin kavereuden kanssa.
Ja viimeisen kerran käytiin budapestissä näkemässä tuttuja suomalaisia kasvoja. Kävimme eläintarhassa, kävelimme ympäri Budapestiä ja kävimme syömässä ulkona.
Laukut on pakattu ja huomenna takaisin suomeen.

Puspus
-Anni ja Iida❤

maanantai 23. huhtikuuta 2018

23.4.2018 Kuulumiset Eupenista

Moi!


Tasan viikko sitten saavuimme lämpimään Eupeniin. Matka meni haahuilen ympäriinsä, etsiessä milloin mitäkin. Kölnissä myöhästyimme junastamme, joten jouduimme odottamaan seuraavaa junaa tunnin verran. Aachenissa opettaja oli meitä vastassa, joka vei meidät Eupenin paikalliseen hostelliin. 

Ensimmäinen päivä kului koulussa, jossa tutustuimme paikallisiin nuoriin. Koulupäivän loputtua nuoret näyttelivät meille paikkoja. Söimme myös ranskalaisia, joista Belgia on tunnettu. Keskiviikkona tutustuimme työpaikkaamme, Marienheim Raereniin. Iltapäivästä nuoret näyttivät meille Gilepen. Siellä oli mahtavat maisemat. 

Loppuviikon työpäivät menivät totutellessa työympäristöön ja tapoihin. Kielimuuri on töissä suuri, sillä kukaan ei juurikaan puhu englantia. Kommunikointi menee elehtimällä ja muutamilla saksan kielen sanoilla. Perjantaina nuoret veivät meidät Aacheniin viettämään aikaan. Viikonloppu meni levätessä, aurinkoa ottaen ja chillailen paikallisten nuorten kanssa. Kelit ovat olleet koko viikon noin 25 astetta.

Tschüs!

Janina & Johan












Opettajavaihdossa Rietissä 9-13.4.2018

Saavuimme keväiseen Italiaan talvisesta Suomesta ja ensimmäisenä päivänä tuli todettua, että o sole mio ei suinkaan aina paista Italiassakaan. Kadut lainehtivat vettä ja sateenvarjolle oli käyttöä, joten kaupunkimaisemaa tuli tarkasteltua pakollisten kuvioiden jälkeen lähinnä hotellihuoneen ikkunasta.
Onneksi vaihtokohteen opettaja Massimo ystävällisesti ajoi minut autollaan aivan hotellin eteen.
Lyhyen ajomatkan aikana kävi jo varsin hyvin selväksi, että kyseisessä kohteessa erinomainen englannin kielen taito ei riittäisi, vaan muinaisessa nuoruudessa hankitut italian alkeet tuli myös palauttaa mieleen.

Seuraavana päivänä oli aika tutustua meidät vastaanottaneeseen oppilaitokseen IPSSEOA (= Instituto Professionale di Stato Servizi per L'Enogastronomia e l'Ospitalita Alberghiera) koordinaattorin Patrizia Emilin johdolla.
Ensin tapasimme oppilaitoksen rehtorin, joka toivotti meidät tervetulleeksi ja saimme yleistä tietoa oppilaitoksen toiminnasta ja erityisesti niistä eurooppalaisista hankkeista, joissa oppilaitos on ollut mukana. Hankkeet painottuivat oppilaitoksen osaamisalojen mukaisesti erityisesti alueelliseen ruokakulttuuriin.
Tämän jälkeen kokoonnuimme opetuskeittiön yhteydessä toimivaan harjoittelutilaan, jossa Ammattiopisto SAMIedun opiskelijat kertoivat Suomesta ja Savonlinnasta italialaisille opiskelijoille ja he saivat esittää kysymyksiä. Vierailimme myös opetuskeittiössä ja saimme maistiaisia.
Koordinaattori Patrizian ja englanninopettaja Lauran kanssa keskustelimme englannin kielen opiskeluun liittyvistä haasteista niin Suomessa kuin Italiassa. Ilokseni voin todeta, että suomalaisten opiskelijoiden englannin kielen taito oli erinomainen verrattuna italialaisiin ikätovereihin.
Kolmantena päivänä vuorossa oli opiskelijoiden työpaikkoihin tutustuminen. Kaikki opiskelijat sijoittuivat eri työpaikkoihin; opiskelijoista kaksi työskentelee leipomo-kahviossa ja kaksi ravintolassa. Kahviloiden tiskit notkuivat herkkuja ja toisen niistä kävin itse testaamassa (kuva alla).

Yleisilmeeltään Rieti oli hyvin rauhallinen ja kaunis pikkukaupunki, jota vuoret ympäröivät, ja jonka keskustassa kulki viehättävä joki. Paikalliset ihmiset olivat hyvin ystävällisiä, mutta kuten aiemmin totesin,  englannin kielellä ei juurikaan pärjännyt hotellin vastaanottoa lukuunottamatta.
Rietissä, niin kuin tietysti monessa muussakin Italialaisessa kaupungissa, näkyi selkeästi muinaisten roomalaisten kädenjälki. (Kuvassa vanhan roomalaisen sillan rauniot.)

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

!HOLA BILBAOSTA! osa 2

Hei! Vielä kaksi vikkoa ovat menneet nopeasti ja tänä aikana olen työskentellyt aamuisin. Hotellissa tarjotaan runsas aamiainen. Se on kokonaan uusi työkokemus. Aloitan klo 8. Valitettavasti en voi ottaa valokuvia kun asiakkaat ovat ravintolassa. Aamiainen aikana kerään astioita, tarkistan ja huolehdin tuotteiden riittavyydestä, keitän asiakkaille erilaisia kahvia (espresso, kapuchino, latte). Aamiaisen jälkeen menen baariin, jossa joka päivä opettelen jotain uutta. Nyt voin jo tehdä työn osaa itse. Pystyn tarjotaa viinia, erilaisia kahvia, neuvotella ulkomaalaisille asiakkaille ruokia ja viinia (englanniksi, ranskaksi ja venäjaksi, joskus suomeksi),viedä annoksia ja laskun. Joskus jopa voin palvelua espanjalaista). Työkavereita ovat hauskia ja ystävällisiä!

Asuntoni, jossa me olemme neljaa on mukavaa. Asun suomalaisien naisten kanssa. Kaikki on ihan ok. Joskus käymme yhdessä syömässä pintxoa ja juomassa viinia.

Vapaana just kävelen vai käyn rannassa, jossa voi päästä metrolla.




Cran Canaria, Espanja

Blogi Gran Canarian vaihdosta 1.-30.6.2026 Aiemmin viime syksynä suoritin 2kk Erasmus- vaihto-opiskelujakson Las  Palmasissa paikallisessa t...