maanantai 13. toukokuuta 2019

The final weeks of the journey

Buenos dias ja terveisiä taas täältä lämpimästä!

Viime viikkoina lämpötila on noussut runsaasti ja kesän tulon huomaa täälläkin. Aurinko paistaa päivä päivältä enemmän ja merivesi lämpenee. 


Olemme melkein loppusuoralla reissuamme ja samalla hieman haikein tunnelmin nautimme viimeisistä viikoistamme täällä täysillä. 

Markkinoinnin ja excel taulukoiden parissa työskenteleminen on ollut erittäin hyödyllistä, mutta olemme silti kiitollisia ja monen uuden kokemuksen kanssa iloisia siitä, että alamme on niin asiakaspalvelupainotteista. Paras tunne on se, kun pääsee tilanteisiin jossa aidosti oppii uusista ihmisistä ja kulttuureista samalla itse koko ajan tehden ja oppien uutta. Monet asiakaspalvelu- ja opastustilanteet vievät eteenpäin tulevaisuutta kohden ja tuovat paljon lisää itsevarmuutta ja virtaa toimintaan. 


Olemme päässeet tutustumaan mm. kiipeilyn saloihin itse asiakkaiden kanssa. Esimerkiksi viime viikolla olimme yhdessä italialaisten asiakkaiden kanssa, mutta emme itse päässeet hirveästi kiipeilemään, ettei se olisi näyttänyt liian epäammattimaiselta. Saamme silti paljon irti itse opastustilanteista. 


Pääsemme kuitenkin nauttimaan kiipeilystä vielä keskenämme ennen kotiinpaluuta, joka on mahtava juttu. Olemme myöskin monessa asiassa taipuvaisia ja kekseliäitä, mutta surffauksessa emme osaa opastaa omien taitojen puutteiden vuoksi, siispä on mukavaa ja helpottavaa päästä kokemaan tämä laji aivan itse harjoittelemalla.


On mukava huomata, miten matkailu aidosti avartaa luoden lisää kielitaitoa. Suosittelemme tätä jokaiselle opiskelijalle kenellä siihen mahdollisuus on!

Me jatkamme vielä loppusuoran, jonka jälkeen on aika palata koti suomeen. Ciao!



Terkuin
Iiris & Sonja ✌

1 kommentti:

Catania, Sisilia

2.3.2024 lähdin junalla matkaan kohti Helsinkiä ja vietin yhden yön Helsingissä hotellissa, sillä ensimmäinen lento lähti jo aamulla klo 7.0...