Sitä sun tätä

Äsken vielä oli mielessä monta juttua, mistä pitäis kirjoittaa, mutta nyt ei meinaa saada mistään kiinni...
Kävimme torstaina työpäivän päälle tutustumassa yhteistyöoppilaitokseemme Maison Familiale Ruraleen ja ennakkokäsitys googlekuvien perusteella oli ihan oikea: pieni koulu keskellä ranskalaista maaseutua :) Vastaanotto oli lämmin ilman muuta myös siksi, että tutut ihmiset siellä olivat vastassa: Gaelle ja Herve. Tietty ihan ekana oli toimiston väki, joka totesi, että uwii, Fänlandeez ja huutelivat enemmän englantia puhuvat tuttumme paikalle :)
Esitimme koulussa olevalle luokalle powerpointtimme, ja tietysti sauna ja mennäänkö sinne ihan oikeesti alasti, olivat ranskalaisnuorten ihmetyksen aiheena. Kesken kaiken ajelimme Herven, eli siis koulun johtajan, kanssa perätysten tutustumaan ensi viikon työpaikkaani. Ranskalaiset maantiet ovat erittäin mielenkiintoisia, koska niillä saa ajaa aika kovaa, joko seitsemääkymppiä tai yhdeksääkymppiä, ja melkoisen kapeallakin tielllä voi vielä illalla tupsahtaa vastaa täysikokoinen paikallisliikenteen bussi. Niin, siis varsinaiseen aiheeseen: pikkukylän pikkukoululla, parin huoneen tiloissa oli vastassa salskea nuorimies, joka vastaa iltapäivätoiminnasta (klo 18.30 asti) ja loma-ajan toiminnasta aamuyhdeksästä eteenpäin. Paikalle tulee myös nuori naispuolinen henkilö (tyttö) työharjoitteluun ja vähän päivästä riippuen 12-16 kouluikäistä lasta. Huomenna selviää, tarkoittaako se 3-11 vuotiaita... No nämä nuoremmat työntekijät osaavat englantia suunnilleen yhtä paljon kuin mie ranskaa, ehkä jopa vähemmän, koska mie oon sentään harjotellu jo kolme viikkoo :D Kynä ja paperia on jo varattuna olennaisten asioiden ymmärtämisen varmistamiseksi. Onneksi olen myös melko hyvä elekielessä ja kokemustakin on jo karttunut: viime viikolla vain yhden kerran tajusin ymmärtäneeni asian aivan väärin (sehän tarkoittaa vain sitä, etten muilla kerroilla tajunnut edes sitä?)

Ranskalaisesta yhteiskunnasta olen tehnyt myös useita havaintoja. Täällä tehdään pitkää työpäivää, vaikka päivällä onkin lounastauko. Lauantaikin on monella alalla ihan normaali työpäivä, esim autokorjaamo oli auki lauantaina. Opettajien palkat ovat huonommat kuin Suomessa, mutta toisaalta heillä on parin kuukauden välein kahden viikon palkallinen loma. Opettajankoulutus kestää viisi vuotta ja samalla koulutuksella opetetaan 3-11 vuotiaita. Collegen opettajilla on yhtä pitkä koulutus, mutta painotus on hivenen eri. Yliopistolla on kaksi kertaa vuoteen kahden viikon tenttikausi. Jos ei tenteistä pääse läpi, niin opinnot tyssää siihen. Aika paljon stressaavampaa kuin meillä, mutta toisaalta, jos ymmärsin oikein, niin opettajille järjestyy työpaikka heti valmistumisen jälkeen. Ekat vuodet aika moni joutuu olemaan Pariisin alueella töissä (siellä lienee siis opettajapula), mistä hakeudutaan kuitenkin mahdollisimman pian muualle töihin, koska siellä opettajan työ on erittäin rankkaa mm. lasten ja nuorten vaikeiden elämäntilanteiden vuoksi.

Lähihoitajan koulutuksesta opimme seuraavaa: collegesta tulleet nuoret ovat viikon koulussa, viikon työssä ja usemman työjakson samassa paikassa. Täysi-ikäiset opiskelijat, siis niinkuin meidän aikuisopiskelijat, ovat viikon koulussa ja kaksi työssä ja muistaakseni korkeintaan viisi jaksoa samassa paikassa. Nuoret ainakin myös asuivat koululla, kuten sisäoppilaitoksessa. Opiskeltavia aineita olivat lapset ja nuoret, vanhukset ja kaupalliset aineet, eli lähihoitajaopiskelijoita on työharjoittelussa kauppojen kassoilla ja kahviloissa ym. vastaavissa paikoissa.

Tänään kävimme rääkkäämässä viissatasta Fiiattia mäkisemmässä maastossa lähellä Clermont-Ferrandia. Täällä on liikenneympyröitä ihan mahottomasti. Yhdeksänkympin vauhdista hiljentäminen joskus jopa parin kilometrin välein ympyrään tuntuu melko turhauttavalta. No, hätäsemmille on ne moottoritiet. Muutoinkin opasteet on täällä erittäin hyvät ja tien numerot myös merkitty hyvin. Täällä on helppo autoilla, kunhan tottuu siihen että töötti on herkässä ja turvavälejä ei ole ja vilkku on ihan tarpeeton kapistus, tai sitä käytetään, kun tullaan liikenneympyrään... minkähänlainen autokoulusysteemi täällä on? Sitten kun vielä oppii käsitteet autre directions ja toutes directions, jotka on itseasiassa ihan loogiset ;) Tämän reissun jälkeen tänne vois ihan hyvin tulla vaikka omalla autolla, paitsi että kadut on välillä niin kapeita, että tuommonen pikkuauto on kyllä täällä ihan kätevä peli.
Vielä ensi viikko ja sitten kotimatka häämöttää :-) Mukavaa on ollut, mutta mukava on lähtee kotiinkin.

Vierailu Chaine Thermale du Soleilissa

Sain vierailla Chaine Thermale du Soleilissa johtajan Javier Garcian opastamana. Kylpylä on erikoistunut hoitoihin, jotka toteutetaan erikoisen eri mineraaleja sisältävän veden avulla. Valtaisassa kylpylässä on kymmenittäin pieniä huoneita, joissa on erityppisiä vesiammeita, vesipatjoja ja suihkukoppeja. Jokaisessa saa erityyppistä hoitoa. Vesiterapialla (ei ehkä kuvaa täysin hoitoja) hoidetaan mm. reumatismia. Lisäksi laitoksessa saa poistettua selluliittia, ylipainoa ja muutenkin kaikki perustuu ihmisen hyvinvointiin ja parantamiseen. Thermale Solissa on pieni allas, jossa järjestetään vesijumppaa samaisessa erikoisessa vedessä.
Heti kylpylän eteiseen saavuttaessa näkymä on kuin vanhasta roomalaisesta kylpylästä. Seiniä peittää kaunis laattakerros, joka on kuvioitu naisfiguurein, linnuin ja kasvein. Näkymä on vaikuttava. Sen sijaan kylpylän käytävät ja hoitohuoneet ovat suorastaan ankeita.

Vapaa-aikaa Moulinsin tienoilla

Vaikka työ tahtoo viedä ison osan ajasta, niin vapaatakin on saatu viettää ihan mukavasti. Kysehän on vaan siitä, että kaikki kiinnostaa ja sitten on mentävä.

St-Pourchain-sur-Allier

Ensimmäisenä viikonloppuna (26.3.16) suuntasimme parinkymmenen kilometrin päähän St-Pourchain-sur-Allieriin. Paikka on pieni kylä korkealla mäellä. Aivan huipulla on hautausmaa ja ikivanha kappeli tai kirkko, en ole varma kumpi. Hautausmaa oli pienehkö ja tuuli suhisi vienosti hautojen yli. Haudoille oli tuotu vainajien valokuvia, posliinikukkia ja koristeita. Kaikkien hautojen päällä lepäsi Jeesus ristillään. Hautaristit, -kivet ja laatat olivat huomattavasti meikäläisiä koristeellisempia.

Kuvassa kappelin vierellä oleva patsas.

Hautausmaa



Arboretum de Balaine

Matkamme kohokohtia ainakin omasta mielestäni on vierailu Arboretum de Balainessa. Ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka. Vielä näin huhtikuun alussa suurin osa kasveista vasta aloittaa kukintonsa ja lehtien muodostamisen. Silti meille oli runsaasti ihmeteltävää ja ihasteltavaa. Valtavat magnoliapensaat olivat täydessä kukassa ja niitä oli aina valkoisesta lähes purppuran punaiseen.
Linnamainen päärakennus (kuvassa) huikaisi kauneudellaan, etenkin kun sen pihapiirissä oli lampi joutsenineen, useita erilaisia pihapuita ja pensaita.

Arboretumin päärakennus

Vietimme arboretumissa ainakin kaksi tuntia kierrellen monia varjoisia ja kasvien reunustamia polkuja. Välillä tuntui, kuin olisimme olleet jonkinlaisessa tunnelissa. Näimme paljon sellaisia kasveja, joita emme olleet aiemmin kohdanneet. Tällainen oli mm. maan uumenista kohoava violetti kukka, joka muistutti petolinnun kynttä.

Erikoinen kukka

Adios Fuerteventura!

Siinä vielä vähän kuvia viimesiltä viikoilta. Viimeinen viikko meni nopeammin kuin mikään ja vaikka ei ois ikinä uskottu niin ei oltais haluttu lähteä sieltä ollenkaan pois. Aivan varmasti vielä palataan jos ei töihin syksyllä niin ainakin loman merkeissä. Osa meistä jäi Fuertelle. Viimesellä viikolla viimeistään otettiin vaihdosta kaikki ilo irti! Mirakin kävi kokeilemassa maastoautolla ajoa ja ei ollut virhe. Ehdottomasti suosittelemme kaikille kiinnostuneille vaihtoa! Tällästä tilaisuutta ei saa, kun kerran elämässä. Eikä vaihettas tätä kokemusta yhtään mihinkään. Fuerteventura pysyy meidän sydämessä ikuisesti. Kun asennoituu siihen vaihtoon oikein niin siellä pärjää! Ei täällä suomessa oo mitään mitä et vois vähäks aikaa jättää. Vaihtojakso kasvattaa, ainakin kasvatti meitä ihan älyttömästi.

<3: Mira & Veera

Työharjoittelu keskellä Ranskaa

Saapuminen Moulinsiin 

Saavuimme perjantai-iltana klo 21.30 junalla Moulinsin rautatieasemalle. Koulumme rehtori (Hervé) ja vuokraemäntämme (Fabienne) olivat meitä vastassa asemalla.

Olimme melko väsyneitä, sillä olimme lähteneet matkaan Savonlinnasta torstaina (17.3) klo 14.30. Ajoimme ensin omalla autolla Helsinkiin, jossa yövyimme. Lentomme Pariisiin lähti perjantaina klo 12.15. Pariisin CDG:n kentältä meidän täytyi kulkea yhdellä RER-junalla ja yhdellä metrolla Bercyn juna-asemalle. Onneksi vaihdot onnistuivat hyvin, sillä meillä oli runsaasti aikaa ja ranskalaiset auttoivat meitä kolmen matkalaukkumme kanssa. Lipputoimistosta ostimme lipun, joka kävi molempiin juniin. Pitkän matkan juniin on lippu ostettava etukäteen, näin meille kerrottiin. Juna Bercyn asemalta lähti klo 19.00 paikallista aikaa (kello on ranskassa -1h Suomen aikaa). Tämä koko prosessi vaati paljon tutkimista, etsimistä ja luovimista. Esimerkiksi CDG:n kentältä pääsee taksilla kätevästi Bercyn asemalle, mutta epävirallisia takseja olisi täytynyt varoa. Lisäksi hinta oli noin 55-60 euroa, kun taas RER - metro maksoi 10€/hlö.

Kuvassa vasemmalla omituisia puita katujen varsilla.

Oikealla meidän asuinpaikka ulkoa. Ylhäällä olevat kaksi ikkunaa ovat meidän makuuhuoneet, alakerrassa sijaitsee olohuone/keittiö sekä wc- ja pesutilat.

Asuminen

Majoituspaikkamme oli meidän mielestä oikein mukava, vaikka siisteyteen ei täällä niin paljon satsata kuin Suomessa. Emäntämme Fabienne on ollut koko ajan meidän tukenamme. 

Meille oli järjestetty ensimmäiseksi illaksi syömistä ja juomista, niin että pääsimme hyvin alkuun.

Saimme käyttöömme omat tilavat makuuhuoneet, jotka sijaitsivat asunnon yläkerrassa. Alakerrassa oli yhteinen olohuone, pieni keittiö ja wc suihkuineen. Huonekalut olivat suomalaiseen makuun vaatimattomat, mutta mm. sängyt olivat isot ja mukavat nukkua. Sohvia tai nojatuoleja ei asunnossa ollut, mutta emme niitä kaivanneetkaan. Inkerin makuuhuoneessa oli TV, vaikka emme edes ajatelleet ottaa sitä käyttöön.

Pihapiirimme oli yhteinen isäntäväen kanssa. Se oli tyypillinen ranskalainen piha, jossa sai olla rauhassa kaikelta muulta. Kadulta tultiin suuren porttioven kautta omaan miljööseen. Portti piti sulkea, mutta muuten voimme pitää oman ulko-oven lukitsematta. Toisaalta emme edes voineet lukita omaa ovea, koska sen lukko oli jumittunut aikojen saatossa. Asuntomme sijaitsi lähellä Moulinsin keskustaa, jonne kävelimme muutamassa minuutissa.

Fabienne tutustutti meidät ensimmäisenä päivänä kaupungin keskustaan, jonne pistäydyimmekin alkuaikoina hyvin tiuhaan tahtiin. Ostamista ja näkemistä oli runsain mitoin ja jo ennen kuin viikko oli vierähtänyt, ymmärsimme levätäkin välillä.

Kuvassa vanhusten palvelutalo Ehpad

St Joseph Bourbon l'archambaultissa.

 

Työssäoppimispaikka

Vanhusten palvelutalo Ehpad Saint Joseph sijaitsee Bourbon l'archambaultin keskustassa. Rakennus on aiemmin ollut katolinen kirkko, joka on restauroitu vastaamaan nykyajan tarpeisiin. Tilat sijaitsevat neljässä kerroksessa. Rakennuksessa on portaiden lisäksi kaksi hissiä, jotka sijaitsevat rakennuksen keskivaiheilla. Kaikki asuinhuoneet on pystytty sijoittamaan kirkkorakennuksen muodon vuoksi niin, ettei liian pitkiä ja kolkkoja käytäviä ole syntynyt.

Asuinhuoneet ovat pitkälti samanlaisia kuin suomalaiset nykyaikaiset palvelutalojen huoneet: peti, yöpöytä, siirrettävä pöytä, lipasto, vaatekaappi sekä wc- ja suihkutila. Wc:n lavuaarin edusta on sen verran tilava, että asukas voi peseytyä siinä helposti vaikka pyörätuolissa istuen. Vuoteet ovat enimmäkseen erikoissänkyjä, joissa on paksu ja leveä patja. Ne voidaan muotoilla moneen eri asentoon. Joissakin huoneissa on katossa kiskot, joita pitkin kuljetetaan siirrettävää nosturia. Laite on saman tyyppinen kuin meillä käytössä olevat ’lattianosturit’, joita niitäkin on talossa ainakin yksi. Jokaisessa kerroksessa on aviopareille tarkoitetut huoneet. Niihin on omat sisäänkäyntinsä ja huoneita yhdistää väliovi.

St Josephissa on oma keittiö ja viereisessä rakennuksessa sijaitsee pyykkihuolto.

Asukkaat

St Josephissa on 60 asukaspaikkaa, jotka ovat lähes kaikki käytössä. Asukkaat ovat suhteellisen hyväkuntoisia. He ovat iältään 56 – 103 vuotta, keski-ikä on 87 vuotta (tiedot vuoden 2014 lopussa).

Lievää muistisairautta on vain muutamalla asukkaalla ja mielenterveysongelmiakin vain harvalla lievinä. Toki muistisairaita ja mielenterveysongelmaisia vanhuksia on Ranskassakin, mutta St Joseph ei ole heille oikea paikka. Erona suomalaisiin ikäihmisiin voisi mainita, että ylipainoa ei esiinny kovin paljoa ja ilmeisesti siitä johtuen esim. taipeiden hautuminen ja punoitus ovat harvinaisia.

Suurin osa asukkaista liikkuu itsenäisesti kävellen joko kävelykepin kanssa tai ilman. Rollaattori on harvinainen St Josephissa, mutta pyörätuoleja käytetään osittain myös siksi, ettei esim. lounaalle ja sieltä takaisin jakseta liikkua omin voimin.

Päivän kulku

Asukkaiden päivä alkaa aamiaisella omassa huoneessa. St Josephissa ei ole soveliasta lähteä huoneesta ennen kuin on peseydytty ja pukeuduttu siististi. Aamiaisen jälkeen hoitajat käyvät avustamassa peseytymisissä sen mukaan mikä on tarve. Asukkaat luokitellaan mm. asukkaiden kustannuslaskelmissa neljään eri kategoriaan, itsenäisesti selviytyvät – paljon apua tarvitsevat.

Aamupesuihin kuluu paljon aikaa, sillä jokaista asukasta kohdellaan kunnioittavasti ja aamutoimissa toteutetaan asiakkaiden toiveita hyvin pitkälle. Suurin osa tarvitsee apua vain alapesuissa ja selän pesussa, jonne myös Eau de Colognea levitellään.  Asukkaille on tärkeää näyttää siistiltä ja hyvin pukeutuneelta, mikä antaa heille elämäniloa vielä vanhuuden päivinä.

Lounas alkaa klo 12 ja jatkuu usein vielä yhden jälkeen. Lounas syödään pieninä, noin 0,6 desin annoksina eri ruokia. Ensin tarjoillaan patonkia ja alkusose tai keitto, sitten tarjoillaan pääruoka sekä kahta eri jälkiruokaa sekä halukkaille pieni kuppi vahvaa kahvia. Ruokajuomana on mehua tai vettä, juhlatilaisuuksissa myös viiniä. Maito, piimä tai kalja eivät kuulu ranskalaiseen ruokapöytään.

Lounaan jälkeen asukkaat viihtyvät omissa oloissaan tai muiden seurassa. Henkilökunnan ruokatauko on 13.30 – 14. Sitä aiempi tauko on ennen yhdeksää aamulla. Omat työpäiväni alkavat klo 9 aamulla ja päättyvät klo 16.30. Siispä minulla on vain yksi tauko päivän aikana.

Kahdelta pidetään raportti, johon osallistuvat kaikki hoitajat. Usein mukana ovat myös psykologi ja johtaja. Kolmen aikaan iltapäivällä asukkaille on järjestetty viriketoimintaa. St Josephissa on oma virikeohjaaja, jonka kanssa olen saanut työskennellä. Kädentaidot ja musiikki ovat usein viriketoiminnan suosikkeja.

koulua ja elamaa

Nyt on pakko keskittya ensin tuohon jalkimmaiseen. Nettiasioiden kanssa menee hermot, mutta onneksi vuokraemannan ruokapoydan aaressa saa kayttaa heidan wifia. Ja taas miulta havis tabletista suomalaiset aakkoset... joten kirjoitusvirheita tulee aika paljon helposti ;)
Tanaan kaytiin etsimassa yks arboretum, oli kylla hyvat opasteet sinne pain. Tie vaan kapeni ja huononi, mutta sitten loytyi linna ja puutarha. Pois ei sitten ollutkaan niin hyvat opasteet, joten kannykkaan ladatusta gbs-kartasta oli hyotya :D
Tassa linkki arboretumiin:
www.arboretum-balaine.com
Ja kaksi kasvihullua sai siella menemaan kolme tuntia :)

Olen ollut nyt viikon eskarissa. Avustaja on kipea, joten olen opettajan kanssa kahdestaan ryhmassa, jossa on pahimmillaan 26 oppilasta. Koulussa ei leikita kuin ulkona, sisalla ollaan kuin koulussa, onneksi ei koko aikaa poydan aaressa, silla valilla on opetustuokiota ympyrassa penkeilla opettajan ymparilla. Nurkka ja opettajan jalanjuurus on ahkerassa kaytossa, kun opettaja pitaa kuria leikki-ikaisille lapsille. Tasta saattaa paistaa pienta asenteellisuutta, mutta miusta tuollainen koulu on viisivuotiaiden lasten raakkaamista. Siella ei edes palata mitaan, mitaan leluja ei edes ole. Paiva alkaa klo 8.45 ja 11.45 alkaa lounastauko. Sita ennen on yksi vartin ulkoilu, muu aika on opetustuokioita, kirjoittamaan opettetelua (myos kaunoa) ja erilaisia tehtavia ja varittamista. Keskiviikkona ja perjantaina paiva loppuu lounaaseen, mutta muina paivina lapset tulevat takaisin klo 13.15 ja paiva jatkuu klo 16.30 asti. Iltapaivalla on samoja juttuja kuin aamulla, mutta myos liikuntaa ja askartelua ja muita taitoaineita, mutta ei leikkimista.
Opettajat pitavat tiukasti kiinni aikataulusta: vanhemmat odottavat noyrasti ulkopuolella, etta koulun portti avataan ja lapset saa tuoda kouluun ja samoin lounastauolle lahdettaessa vanhempien tulee olla tasmallisesti hakemassa lapsiaan. Onhan asioilla aina kaksi puolta mm. turvallisuus, mutta valilla tuntuu nipotukselta. Opetetaan tasmallisyytta. Ja mie oon ollu aina ajoissa, yleensa vartin etuajassa ja oottelen sisaanpaasya kuten muutkin ;)
Pakko kertoo viela yks juttu: koulussa on ihan hirmu aataminaikaset vessat, eika kopissa ole kasienpesumahdollisuutta. Eka kerran, kun vedin nupista, saikahdin, etta kohta tulee tulva. Pytyn takana olikin lappu, jossa luulen lukevan jotain nupin painamisesta takaisin alas. No, aina on yhta jannaa ja jopa mietin, etta onko pakko kayda toissa vessassa. Yks paiva palautin sit nupin tosi rivakasti alas ja tulin sitten pahaa aavistamatta seuraavan kerran asioimaan ja ... olin painanut nupin niin alas, etta sen paassa oleva koukku oli irronnut paikoiltaan, enka saanut pyttya huuhdeltua ollenkaan. Vanhana wc-korjaajana paatin katsoa, saanko sen korjattua, mutta en sitten oikein keksinyt mihin koloseen olisin sen koukun sinne virittanyt, joten paatin tunnustaa tekoseni ja huoltomies kavi sitten sen korjaamassa.... Koulun johtaja oli kylla myotatuntoinen ja pahoitteli, kun heilla on niin vanhat wc-kalusteet :)

Hola!

Kolmas viikko lähenee loppuaan ja voi mikä viikko on ollutkin! Meillä siis töistä ollut koko tämä viikko vapaata, joka sattuikin mainiosti, kun avomieheni Antti ja hänen äitinsä olivat jo ennen minun tänne lähtöä varanneet matkan Barcelonaan juuri tälle ajalle.

Viime viikko meni kokonaan valtavassa köhässä ja flunssassa, mutta tiistai-iltana pakkasin tavarani ja lähdin lentäen 600 km päähän Barcelonaan. Lento kesti reilun tunnin. Perillä olin kahden aikaan yöllä. Eli siis suoraan nukkumaan ja aamulla heti kaupungille.

Antin kanssa tämä oli meille kolmas kerta tuossa ihanassa kaupungissa, anopille ensimmäinen. Shoppailtiin, syötiin, shoppailtiin vähän lisää ja syötiin vielä enemmän =D  Tottakai täytyi myös kierrellä kaupunkia, minkä ehdittiin ja ilmat suosivat meitä todella.

Keskiviikkona pyörittiin kaupungilla ristiin rastiin ja käytiin sightseeing-risteilyllä. Tallusteltiin Barcelonetalle merenrantaan saakka, syötiin vähän paellaa ja nautittiin sangriaa, tietenkin!

Barcelonaa mereltä.

W-hotelli iltavalaistuksessa

Torstai kuluikin La Boqueria-torilla, jossa menee mukavasti vaikka koko päivä. Sieltä ostettiin erilaisia mereneläviä, iberian kinkkua, juustoa ja patonkia, joista sitten valmistettiin itse illallinen huoneistolla.

Perjantaina kaikkien onneksi satoi. Jalat oli jokaisella jo melko puhki, ja minulla edelleen yskää, joten otettiin päivä levon kannalta. Illalla sää selkeni ja käytiin Aquariumissa ihastelemassa eläviä mereneläviä J Kuvia olisi vaikka kuinka paljon, mutta tässä nyt muutama.

Hui hai!

Meduusoja

Nemoja!

Lauantaina oli tarkoitus lähteä valloittamaan Montjuic, mutta eräs pankkiautomaatti päätti toisin. Antti meni nostamaan käteistä eräästä automaatista, joka oli niin kulunut, että kortti jäi sisään. Lauantaina tietenkin pankki oli kiinni, joten ei muuta kuin turisti-infosta kyselemään apuja. Kun tultiin takaisin automaatille, toinen seurue oli kärsinyt saman kohtalon. Poliisitkin saatiin paikalle ja sujuvasti elekieltä, kehnoa englantia ja googlen kääntäjää apuna käyttäen päädyttiin siihen, että korttinsa menettäneet kuolettavat kortit. Sinne se automaatti jätettiin nielemään muidenkin ihmisten kortteja, ei poliisit mitään asialle tehneet =D Tästä viisastuneena: kannattaa katsoa, ettei pankkiautomaatti näytä yhtä vanhalta kuin rakennus, jonka seinään se on tökätty.

Vaihdettiin siis lennossa suunnitelmaa, ja mentiinkin ihastelemaan Sagrada Familian kirkkoa, joka on edelleen rakenteilla. Pohdiskeltiin, liekö tuo meidän elinaikana valmistuu. Onhan sitä jo pitkälti toista sataa vuotta rakennettu (aloitettu 1882) !

Tänä aamuna sitten lentelin takaisin ”kotiin”. Kyllä se siltä tuntuu.

Mutta tämänkin reissun jälkeen jotain on tullut opittua: koordinaattorini Anne-Mari sanoi, että mieluummin kannattaa läheisten tulla moikkaamaan vaihtoajan loppupuolella, ja voin yhtyä tähän lausuntoon täysin. Jäljellä olevat viisi viikkoa tuntuu ajatuksena aikas pitkältä…