Terveisiä Saksasta

 

Kuuden viikon harjoittelu Beckumissa meni aivan liian nopeasti. Ensimmäisistä kahdesta viikosta kirjoitin jo aiemmin, nyt keskityn neljään viimeiseen viikkoon.

Kolmannen ja neljännen viikon harjoittelu sijoittui St- Elisabeth Hospitalin teho-osastolle. Suomalaisittain ajatellen suurin osa potilaista oli enemmän valvontapotilaita kuin tehopotilaita, mutta kyllä kunnon tehohoitoisiakin oli. Teholla oli kahdeksan potilaspaikkaa, jotka olivat suurimmaksi osaksi koko ajan täynnä, potilaiden vaihtuvuus oli kyllä suurta.

Suurin ero Suomen ja Saksan välillä tehohoidossa on, että Suomessa jokaisella potilaalla on koko ajan oma hoitaja, Saksassa ei. Toisin sanoen Saksassa tehohoitoinen, nukutettu potilas on huoneessaan suurimman osan ajasta yksin ilman valvontaa. Huoneet olivat pieniä, mutta kyllä niissä oli kaikki mitä tarvitaan. Perushoito vastasi täysin hoitoa Suomessa. Olen hyvin iloinen tehohoidon jaksosta Saksassa, koska pääsin tekemään ja näkemään paljon asioita.

Hoitajat teho-osastolla olivat aivan mahtavia. Oli ilo huomata, miten paljon siellä oli myös mieshoitajia. Iso osa hoitajista oli ulkomaalaisia. Saksassa on kuitenkin läpäistävä kielikoe ennen kuin hoitotyöhön pääsee, joten kaikki puhuivat hyvää Saksaa.

Viidennen harjoittelu viikon olin päivystyksessä. Se oli oikeastaan yhdistelmä päivystystä ja erilaisia poliklinikoita, samat hoitajat hoitivat näitä toimintoja. Päivystys oli enimmäkseen melko hiljainen, ja vaikka välillä potilaita tulikin enemmän, ei sinne muodostunut minkäänlaista jonoa, toiminta oli siis todella tehokasta. Viikossa päivystys oli kyllä nähty, ja koska siellä oli hieman liikaakin saksalaisia opiskelijoita, oli ohjaajilla hieman hermot kireällä. Sen vuoksi siirryin viimeiseksi viikoksi takaisin teho-osastolle, vaikka se olikin tarkoitus tehdä päivystyksessä.

Näiden neljän viikon aikana ehdin käydä tutustumassa lisää Saksaan. Pääsiäisviikonloppuna matkustin junalla Berliiniin. Kävin monessa museossa, kävelin pitkin kaupunkia ja tutustuin nähtävyyksiin. Berliini on todella suuri ja ihmisiä oli valtavasti joka paikassa. Silti kaupunki tuntui myöhään illallakin todella turvalliselta. Itse en niin suuressa kaupungissa juuri viihtynyt, mutta olihan siellä paljon nähtävää, jopa niin paljon, ettei siihen yksi pitkä viikonloppu riitä. Täytyy kyllä myöntää, että Brandenburgin portti oli vaikuttava paikan päällä nähtynä.

Muutaman viikonlopun vietin Beckumin lähellä sijaitsevassa kaupungissa Beilefeldissä. Se on kooltaan noin puolet Helsingistä, joten se oli minulle sopivankokoinen paikka. Bielefeldissä oli elämää ympäri vuorokauden, enpä ole ennen ollut seitsemään asti aamulla baarissa, tulipa kokeiltua kertaalleen sekin. Tutustuin Bielefeldissä myös muutamiin ihmisiin, joista tulee varmasti pysyviä ystäviä, heitä tulen ikävöimään. Onpa kuitenkin hyvä syy lähteä käymään Saksassa uudelleen.

Outi