perjantai 13. syyskuuta 2019

Moi kaikille! Syksy on tullut Tallinnaankin. Sataa joka päivä, mutta onneksi on vielä lämmintä.
Eilen Prozorovien talo: 40 vuoden kuluttua - näytelmä sai menestyksekkään ensi-illan. Me käytiin kenraaliharjoituksessa katsomassa näytelmää ja samaten tarkistaa, miten meidän tekemämme lavasteet sopivat yhteiseen kuvaan. Esimerkiksi me olemme tehneet kuusikoristeita sodanaikaiseen tyyliin ja olemme auttaneet muutaman puvun ompelemisessa.





Mutta suurimman panoksen olemme tehneet ensi viikolla tulevaan Ruslan ja Ljudmila - näytelmään. Sitä varten on maalattu useita taustalauttoja - ja kehyksiä sekä jakkaroita. Nojautuen näytelmän julisteesen ja lavasteisiin siitä tulee jotain oikein epätavallista.
Myös muutaman päivän me olemme korjanneet noin tuhat muovitulppaania, joita käytetään eräässä näytelmässä ja juonen mukaan näyttelijät kävelevät niiden päällä, siis näytelmän jälkeen kukat ovat aika surkeassa kunnossa. Ne piti kunnostaa seuraavaa näytelmää varten.



Siis hommia on paljon ja ne ovat monipuolisia. Työn jälkeen ehdimme myös levätä kunnolla😁Näytelmän kenraaliharjoituksen lisäksi olemme käyneet katsomassa Pyhän Birgitan luostarin raunioita, olemme nousseet TV - tornille  ja olemme nauttineet eksoottisista kasveista ja kauniista kukista kasvitieteellisessa puutarhassa.




1 kommentti:

Parma, Italia

Toinen kuukausi Italiassa meni entistä nopeammin, opin taas paljon uutta, kun menyytä vaihdettiin ja tuli monia uusia annoksia. Alkuun oli h...